Ikäsyrjintää? Yli 55-vuotiaiden työttömyys Suomessa korkealla pohjoismaisessa vertailussa
Yli 55-vuotiaiden työttömyys on Suomessa korkeampaa kuin muissa Pohjoismaissa. Suomessa näyttäisi olevan myös enemmän kokemusta ikäsyrjinnästä kuin muilla alueen pääkaupunkiseuduilla, työmarkkinatiedon asiantuntija Henry Saarinen Ami-säätiöstä kertoo tiedotteessa.
– Yksiselitteistä vastausta sille, mikä on ikäsyrjinnän osuus työttömyysasteessa, ei pysty näillä tiedoilla antamaan, mutta aiemman akateemisen tutkimuksen perusteella suomalaisten 56–64-vuotiaiden ikäsyrjintäkokemukset ovat vertailumaiden yleisimpiä, hän sanoo.
Vertailusta selviää, että työllisyysaste on Suomessa ollut hyvää pohjoismaista tasoa ikäluokassa 25–54, mutta ikäluokassa 55–64 se on pitkään pysytellyt matalalla.
Ero on merkittävä etenkin Ruotsiin verrattuna. Ruotsissa ikäryhmän oman arvion mukaan syrjintäkokemukset vähenevät systemaattisesti iän kasvaessa, Saarinen kertoo.
– Tanskassa eri ikäryhmien välillä ei näytä olevan lainkaan eroa työttömyydessä, ja iäkkäämpien työttömyysaste on ajoittain laskenut jopa nuorempia ikäluokkia alemmalle tasolle, hän vertaa.
Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston lukujen perusteella Suomen pääkaupunkiseudun työttömyysaste 18–64-vuotiailla on vaihdellut 9–13 prosentin välillä vuosina 2017–2022.
55–64-vuotiaiden ikäryhmässä työttömyysaste on puolestaan vaihdellut 12–16 prosentin välillä. Tämän ikäryhmän työttömyysaste on siis pysytellyt kolme prosenttiyksikköä korkeammalla kaikkiin työikäisiin verrattuna.