Ihastuitko norppaliveen? – Nyt voit seurata muutolle valmistautuvia kurkia suorassa lähetyksessä

Luonto

Vaasan Söderfjärdenille asennettu BirdLifen livekamera seuraa syysmuutolle valmistautuvia kurkia.

Söderfjärden on Suomen tärkeimpiä muutonaikaisia levähdysalueita kurjille sekä keväällä että syksyllä. Tänä syksynä paikalla on ollut enimmillään yli 9 000 kurkea.

Lintuyhdistys BirdLifen verkkosivuilta löytyvä lintulive seuraa, kun kurjet saapuvat aamuisin ruokailemaan pellolle ja lentävät iltaisin yöpymään saaristoon.

Maanantai-iltana laskettiin noin 7 300 yöpymään lähtevää kurkea, BirdLife kertoo tiedotteessa. Parin viikon sisällä kurjet lähtevät sopivan pohjoistuulen siivittämänä muuttomatkalle.

Söderfjärden on kuutisen kilometriä leveä, pyöreä peltoaukea, jonka arvellaan syntyneen yli 520 miljoonaa vuotta sitten meteoriittitörmäyksen seurauksena. Syksyisin paikalle kerääntyy kurkia elokuusta alkaen.

Kurkien lisäksi Söderfjärdenille kerääntyy muuttoaikoina muun muassa laulujoutsenia, hanhia, kyyhkyjä ja varpuslintuja. Pellolle on saapunut jo satoja joutsenia, ja lokakuun lopulla niiden määrä noussee viime vuosien tapaan yli tuhanteen. Joutsenet viipyvät paikalla jopa joulukuun alkuun saakka.

Livekuvaa välittävä kamera on sijoitettu Meteoriihen vierailukeskuksen lintutorniin. Kamera kääntyy automaattisesti ja näyttää peltoaukeaa eri puolilta.

Kesällä BirdLifen livekameralla seurattiin erittäin uhanalaisen selkälokin sekä harmaalokkien ja merimetsojen pesimäsaarta Itämerellä.

Eläinten elämää seuraavat suorat lähetykset ovat olleet suosittuja.

Norppien elämää seuraavaa WWF:n norppaliveä katseltiin keväällä 1,2 miljoonaa kertaa.