HS: Irak saattaa vaatia irakilaiskaksosten palauttamista

Luovutuspyyntöä ei ole ainakaan vielä tullut
Terrorismi

Suomen oikeusministeriö ei ole ainakaan toistaiseksi saanut Irakilta pyyntöä terrorimurhista epäiltyjen irakilaiskaksosten luovuttamisesta.

– Pelkkä pyyntö ei riitä, siinä täytyy olla erinäisiä dokumentteja mukana, sanoo hallitusneuvos Juhani Korhonen STT:lle.

– Olisi varsin erikoista, jos se (pyyntö) olisi jo nyt tullut.

Veljekset otettiin kiinni viime viikolla Forssan seudulla ja sittemmin vangittiin. Miehiä epäillään yhdentoista vangin ampumisesta Irakissa viime vuonna.

Helsingin Sanomat kertoo irakilaismedian tietoihin nojaten, että veljekset oli etsintäkuulutettu jo Irakissa ja että Irakin viranomaiset valmistautuvat vaatimaan veljesten palautusta.

Ainakin englanninkielinen Shafaq News kertoi sunnuntaina, että Suomessa pidätetyt miehet oli etsintäkuulutettu Irakissa jo ennen kuin he pakenivat maasta.

Jos veljeksistä tulisi luovutuspyyntö Suomelle, Suomi joutuisi punnitsemaan pyyntöä etenkin sen kannalta, että Irakissa on käytössä kuolemanrangaistus.

– Jos on kysymys rikoksesta, josta saattaa seurata kuolemanrangaistus, meidän perustuslakimme kieltää luovuttamisen tällaiseen maahan, hallitusneuvos Korhonen sanoo.

Korhosen mukaan luovuttamisen vaihtoehtona on asian saattaminen suomalaisten viranomaisten tutkittavaksi. Jos oikeudenkäyntiin ja lopulta tuomioon Suomessa päädyttäisiin, veljekset suorittaisivat rangaistuksensa Suomessa. Korhonen ei pysty arvioimaan, mitä veljeksille mahdollisen tuomion suorittamisen jälkeen tapahtuisi.

Suomen Libanonin suurlähettiläs Matti Lassila sanoo STT:lle, että pidätetyistä kaksosista ei ole Irakin mediassa juuri kirjoitettu niiden uutisten lisäksi, joihin Helsingin Sanomien uutinen perustuu.

– Siellä on aika paljon vastaavia ja pahempiakin asioita, joista kirjoitetaan. Suomessa oleva tapaus ei ole ehkä niin hirveän merkittävä irakilaisesta näkökulmasta, Lassila sanoo.

Jos luovutuspyyntö tehdään, se voidaan tehdä joko poliisiviranomaisten välityksellä tai suurlähetystöjen kautta.

Suomen suurlähetystöön Libanonissa pyyntöä ei ole tullut. Lassilan mukaan on todennäköisempää, että nootti kulkee Irakin Suomen-suurlähetystön kautta.

STT ei ole vielä tavoittanut Irakin lähetystöä Suomessa kommentoimaan asiaa.