Hongkongin johtaja kehottaa etsintäkuulutettuja aktivisteja antautumaan, Yhdysvallat kritisoi aktivisteista luvattuja palkkioita
Hongkongin johtaja on kehottanut kahdeksaa ulkomailla asuvaa aktivistia antautumaan päivä sen jälkeen kun Hongkongin poliisi oli luvannut palkkion aktivistien vangitsemiseen johtavista tiedoista.
Poliisi myönsi maanantaina miljoonan Hongkongin dollarin eli noin 117 000 euron palkkiot kahdeksasta ulkomailla toimivasta näkyvästä demokratia-aktivistista. Hongkongilaisviranomaiset syyttävät heitä kumouksellisuudesta sekä ulkomaisen vallan kanssa toimimisesta. Jos heidät tuomittaisiin, voisivat he saada jopa elinkautisen vankeustuomion.
Hongkongin erityishallintoalueen hallintojohtajan John Leen mukaan aktivisteja tullaan ajamaan takaa heidän koko elämänsä ajan.
– (He) viettävät päivänsä pelossa, Lee sanoi.
Lee kehotti yleisöä auttamaan poliisia ja lisäsi, että jopa aktivistien sukulaiset ja ystävät voivat olla ilmiantajia.
Päätöstä ovat arvostelleet Yhdysvallat, Britannia ja Australia, joissa osa etsintäkuulutetuista aktivisteista asuu.
– En pelkää poliittista painostusta, jota meihin kohdistetaan, koska teemme sen, minkä uskomme olevan oikein, hallintojohtaja Lee sanoi tiistaina.
Etsintäkuulutetut aktivistit pakenivat Hongkongista sen jälkeen kun Peking asetti erityishallintoalueelle laajan kansallisen turvallisuuden lain vuonna 2020.
Yhdysvallat on tuominnut aktivisteista kansainvälisesti luvatut palkkiot. Yhdysvaltain ulkoministeriön edustajan Matthew Millerin mukaan Kiinan Hongkongiin asettaman tiukan kansallisen turvallisuuden lain soveltaminen ulkomailla on vaarallinen ennakkotapaus, joka uhkaa ihmisoikeuksia ja perusvapauksia kaikkialla maailmassa. Millerin mukaan Kiina osallistuu rajat ylittäviin tukahduttamistoimiin.
– Pyydämme Hongkongin hallintoa perumaan välittömästi tämän palkkion, kunnioittamaan muiden maiden suvereniteettia ja lopettamaan Pekingin asettaman kansallisen turvallisuuslain kansainvälisen soveltamisen, Miller sanoo.
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW) kuvaili hongkongilaisviranomaisten lupaamia palkkioita perusteettomiksi ja arvioi niiden laajentavan Kiinan ”poliittista pelottelukampanjaa” maan rajojen ulkopuolelle.
– Hongkongin hallinto pyrkii enenevässä määrin vainoamaan rauhanomaista toisinajattelua sekä Hongkongissa että ulkomailla, HRW:n Aasian-apulaisjohtaja Maya Wang sanoi lausunnossa.
– Rajat ylittävän palkkion tarjoaminen on heikko yritys pelotella Hongkongin ulkopuolella olevia aktivisteja ja valittuja edustajia, jotka puhuvat ihmisten oikeuksien puolesta Pekingin lisääntyvää sortoa vastaan, hän lisäsi.
Kiina on syyttänyt Britannian suojelevan karkulaisia sen jälkeen kun Britannian ulkoministeri kritisoi Hongkongin tarjoamia palkkioita.
– Brittipoliitikot ovat avoimesti tarjonneet suojelua karkulaisille, Kiinan Lontoon-suurlähetystön edustaja sanoi lausunnossa myöhään maanantaina.
– Tämä on karkeaa puuttumista Hongkongin oikeusvaltioperiaatteeseen ja Kiinan sisäisiin asioihin, hän lisäsi.
Suurlähetystön edustaja kertoi myös Kiinan ilmaisevan voimakasta tyytymättömyyttä ja vastustavan brittitoimia jyrkästi. Suurlähetystö vaati lisäksi, että asianomaiset brittipoliitikot lopettavat sekaantumisen Kiinan sisäisiin ja Hongkongin asioihin.
– Kiinan kansa vastustaa ulkomaista puuttumista asiaan. Heidän päättäväisyytensä suojella omia etujaan on kova kuin kivi, eikä se horju, suurlähetystön edustaja sanoi.
Britannian ulkoministeri James Cleverly vastasi aiemmin Hongkongin tarjoamiin palkkioihin sanomalla, ettei Britannia suvaitse Kiinan yrityksiä pelotella ja vaientaa ihmisiä Britanniassa ja ulkomailla.