Helsingin kokoomus suitsi ehdokkaitaan – kieltää "hölmöt" kommentit Tukholman tapahtumista
Helsingin kokoomuksessa on ohjeistettu kuntavaaliehdokkaita rajoittamaan Tukholman iskuun liittyvää kommentointia.
STT:n haltuunsa saamassa, toiminnanjohtaja Sini Jokisen lähettämässä tekstiviestissä sanotaan, että Tukholmassa on tapahtunut järkyttäviä ja nyt on tärkeää pitää pää kylmänä ja käyttäytyä maltilla.
Viesti on lähetetty ehdokkaille eilen.
– Emme tarvitse yhtään hölmöä lausuntoa. Kaikki sympatianosoitukset ovat ok, mutta mitään muuta ei pidä mennä lausumaan, viesti jatkuu.
Viestissä sanotaan myös, että pormestariehdokas Jan Vapaavuori kommentoi asiaa tarvittaessa.
Sini Jokinen sanoo STT:lle, että viestin taustalla ei ollut havaintoja hölmöstä kommentoinnista tai muuta erityistä syytä, vaan tarkoitus oli pitää ehdokkaat ajan tasalla kampanjoinnin ohessa.
– Tämä on hirvittävän järkyttävä tapaus, emmekä missään nimessä halua suuntaan tai toiseen, että kukaan tällaisilla asioilla millään tavalla politikoi. Mutta ei ollut mitään syytä olettaa, että joku varsinaisesti näin tekisi, Jokinen sanoi.
Osa kuntavaaliehdokkaista on kuitenkin käyttänyt Tukholman iskua eräänlaisena perusteluna maahanmuuttoa koskeville näkemyksilleen.
Kokoomuksen vantaalainen ehdokas Aki Härkönen sanoi Twitterissä perjantaina muun muassa, että ruotsalaiset ovat saaneet mitä tilasivat toivottamalla satojatuhansia islaminuskoisia, mukaan lukien jihadisteja ja terroristeja, tervetulleiksi maahan.
Muiden puolueiden ehdokkaista esimerkiksi perussuomalaisten kansanedustaja Simon Elo kommentoi Tukholman iskua tuoreeltaan Twitterissä sanomalla, että raukkamainen teko on isku kaikkia Pohjoismaita kohtaan ja että Suomen hallituksen on syytä estää vierastaistelijoiden maahanpääsy.
Vasta tunteja myöhemmin Ruotsin media kertoi, että epäillyllä on mahdollisia Isis-sympatioita.
Puoluetoveri Teuvo Hakkarainen puolestaan vaati illan Facebook-postauksessaan Suomen maahanmuuttopolitiikkaan täyskäännöstä viitaten terrori-iskujen ehkäisyyn.
Juttua täydennetty Jokisen kommentilla ja perussuomalaisten näkemyksillä klo 12.20 sekä tiedolla vantaalaisehdokkaan twiittauksesta klo 14.40.