Hamas voi olla valmis keskustelemaan vankienvaihdosta ilman lupausta pysyvästä aselevosta Gazassa
Hamasin edustaja on ilmaissut äärijärjestön olevan valmis keskustelemaan vankienvaihtosopimuksesta Israelin kanssa ilman lupausta pysyvästä aselevosta Gazassa.
Uutistoimisto AFP:lle Hamasin kantaa nimettömänä kommentoineen edustajan mukaan neuvotteluita välittävät tahot ovat vakuuttaneet, että sopimuksen syntymisen jälkeen aselepo jatkuisi niin kauan kuin neuvottelutkin jatkuisivat.
Pysyvä aselepo on ollut yksi Hamasin keskeisimmistä vaatimuksista osapuolten välisissä neuvotteluissa. Gazaa jo noin yhdeksän kuukautta iskuineen moukaroinut Israel on kuitenkin toistuvasti torjunut vaatimukset pysyvästä aselevosta.
Israel on sen sijaan vannonut tuhoavansa Hamasin sotilaalliset ja hallinnolliset valmiudet. Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kanslian sunnuntaina julkaisemassa lausunnossa tähdennettiin, että minkä tahansa sopimuksen tulee mahdollistaa se, että Israel voi palata ja taistella kunnes sen sotilaallisten operaatioiden tavoitteet on saavutettu.
Israelissa panttivankisopimusta vaativat mielenosoittajat tukkivat sunnuntaina teitä Tel Avivissa aamusta lähtien. Mielenosoittajat vaativat maahan uusia vaaleja ja hallitukselta lisää toimia Gazan kaistalla yhä pidettyjen panttivankien vapauttamiseksi.
Israel jatkoi sunnuntaina ilmaiskujaan Gazan kaistalle, jossa raportoitiin useista kuolonuhreista. Qatarilaismedia al-Jazeera kertoi Suomen aikaa maanantaina alkuyöstä, että ainakin 54 ihmistä on saanut surmansa Gazassa vuorokauden sisällä ja kymmeniä on kadoksissa. Luvuista ovat kertoneet median mukaan al-Jazeera Arabicin toimittajat lääkintälähteisiin pohjaten.
Gazalaisviranomaisten mukaan Israel on iskenyt kahden päivän sisällä kahteen eri kouluun, joita taisteluita paenneet olivat käyttäneet suojapaikkana. Sunnuntaina tehdyssä jälkimmäisessä iskussa on Gazan väestönsuojeluviranomaisten mukaan kuollut ainakin neljä ihmistä.
Israelin asevoimat sanoi iskeneensä koulun alueelle Gazan kaupungissa ja sanoi, että koulua on käytetty taistelijoiden piilopaikkana, minkä lisäksi siellä olisi ollut Israelin mukaan tiloja, joissa Hamas valmistaa aseita.
Väestönsuojeluviranomaisten mukaan Hamasin varatyöministeri oli kuolonuhrien joukossa.
Koulun omistava katolisen kirkon paikallinen toimielin tuomitsi siviileihin kohdistuneen iskun ja sanoi, että sadat siviilit ovat hakeneet suojaa koulun alueelta.
Gazalaisviranomaisten mukaan Israel surmasi lauantaina ainakin 16 ihmistä iskussa YK:n ylläpitämään kouluun. Lisäksi yli 70 ihmisen kerrotaan loukkaantuneen.
Israel sanoi iskeneensä lauantaina terroristeihin, jotka toimivat koulun alueella.
Kymmenettuhannet gazalaiset ovat hakeneet suojaa YK:n ylläpitämistä kouluista eri puolilla kaistaa, ja YK:n palestiinalaispakolaisten virasto UNRWA on kritisoinut toistuvia hyökkäyksiä sen tiloihin.
– Uusi päivä. Uusi kuukausi. Uusi kouluisku, UNRWA:n pääjohtaja Philippe Lazzarini sanoi viestipalvelu X:ssä sunnuntaina.
Hänen mukaansa UNRWA:n pyörittämään kouluun oli majoittunut lähes 2 000 kodistaan paennutta ihmistä.
Lazzarinin mukaan noin yhdeksän kuukauden aikana yli puolet UNRWA:n toimitiloista alueella on joutunut iskujen kohteeksi, osa useaan otteeseen ja osassa iskut ovat olleet suoria. Näiden iskujen seurauksena 520 ihmistä on Lazzarinin mukaan saanut surmansa ja lähes 1 600 loukkaantunut. Moni uhreista on ollut naisia ja lapsia.
– Toistuva väite (muun muassa) Israelilta on, että palestiinalaiset aseelliset ryhmittymät käyttävät tilojamme. Nämä ovat väitteitä, joihin suhtaudun erittäin vakavasti. Juuri tästä syystä olen toistuvasti vaatinut riippumattomia tutkintoja tosiasioiden selvittämiseksi ja YK:n tiloihin kohdistuneista hyökkäyksistä tai niiden väärinkäytöstä vastuussa olevien tunnistamiseksi, Lazzarini lisäsi.
Hän toisti samalla vaatimuksensa aselevosta sekä kaikkien panttivankien välittömästä vapauttamisesta.
– Mitä pidempään tämä sota jatkuu, sitä syvemmäksi kuilu tulee ja sitä enemmän ihmiset kärsivät, Lazzarini lisäsi.
Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön mukaan Israel on surmannut Gazassa noin yhdeksän kuukauden aikana jo yli 38 000 ihmistä, joista valtaosa on ollut siviilejä.
Israel hyökkäsi Gazaan sen jälkeen, kun Hamas ja muut palestiinalaiset äärijärjestöt hyökkäsivät Israeliin lokakuun alkupuolella. AFP:n israelilaisviranomaisten lukuihin perustuvien laskelmien mukaan hyökkäyksessä sai surmansa liki 1 200 ihmistä, joista valtaosa oli niin ikään siviilejä.
YK:n palestiinalaisalueiden erityisraportoijan Francesca Albanese esitti sunnuntaina synkän varoituksen Israelin toimiin ja kansainvälisen yhteisön reaktioihin liittyen.
Albanesen mukaan edessä on uuden ”humanitaaristen” kansanmurhien aikakauden alku, jos Israelin logiikka Gazassa hyväksytään ja normalisoidaan. Hän tähdensi Israelin rinnastavan taistelussaan Gazan siviiliväestön vihollisena pidettyyn Hamasiin.
– Lopetetaan tämä kauhistus, Albanese peräänkuulutti viestipalvelu X:ssä.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ilmoitti toukokuun lopulla aseleposuunnitelmasta, jonka on ollut määrä johtaa väliaikaiseen aselepoon ja mahdollistaa lopulta neuvottelut pysyvästä aselevosta. Suunnitelma mahdollistaisi myös muun muassa vankienvaihdon.
Yhdysvaltain mukaan ehdotelma oli Israelin esittämä, ja yhdysvaltalaisvirkamiehet ovat tämän jälkeen toistuvasti syyttäneet Hamasin olevan sovun tiellä, mutta Israel on suunnitelman julkistamisen jälkeenkin itse useaan otteeseen torjunut ajatukset pysyvästä aselevosta.
Israelin tiedustelupalvelun Mossadin johtaja David Barnea neuvotteli perjantaina qatarilaisten välittäjien kanssa Gazan aselevosta ja panttivankien vapauttamisesta. Yhdysvallat on toiminut neuvotteluissa välittäjänä Qatarin ja Egyptin kanssa.
Neuvotteluita tuntevan virkamiehen mukaan Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n johtajan William Burnsin on myös määrä matkustaa Qatariin tällä viikolla.