Hallitus esittää Suomeen uutta jättivirastoa – Nykyisten ely-keskusten tilalle kymmenen elinvoimakeskusta
Hallitus esittää, että nykyisten ely-keskusten tehtäviä hoitamaan perustetaan kymmenen niin kutsuttua elinvoimakeskusta.
Ely-keskuksia on tällä hetkellä 15, ja niiden tehtäviä ovat muun muassa yritysten neuvonta, työllisyys, maaseutuasiat, ympäristönsuojelu ja maahanmuuttoasiat. Jatkossa elinvoimakeskuksilla olisi toimipaikka jokaisessa maakunnassa, valtiovarainministeriöstä kerrotaan.
Samalla perustettaisiin valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto, johon yhdistettäisiin nykyisten kuuden aluehallintoviraston lähes kaikki tehtävät, Valviran tehtävät ja pääosa ely-keskusten ympäristöön liittyvistä tehtävistä. Lupa- ja valvontaviraston päätoimipaikaksi tulisi Tampere.
Aluehallintovirastot muun muassa käsittelevät lupia useilla elinkeinon aloilla, ja Valvira valvoo esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asianmukaisuutta.
Uudistuksen yksi tärkeä tavoite on ollut luvituksen sujuvoittaminen.
– Jatkossa yksi viranomainen, Lupa- ja valvontavirasto, olisi vastuussa ympäristötoimialan asioiden, kuten ympäristölupien, käsittelystä ja valvonnasta verrattuna nykytilaan, jossa toimivalta on jakautunut neljälle aluehallintovirastolle ja kolmelletoista ely-keskukselle, kertoo tiedotteessa kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.).
Uudet virastot aloittaisivat toimintansa vuoden 2026 alussa. Hallitus antoi eduskunnalle esityksen torstaina.