Häkämies: Sopimuksissa ei voi olla vapaamatkustajia

Yhteiskuntasopimus

Yhteiskuntasopimuksen neuvotteluyritys päättyi umpikujaan, kun yksi avainaloista ilmoitti jäävänsä sopimuksen ulkopuolelle, Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies toteaa.

Häkämies kirjoittaa Suomenmaan blogissaan, että AKT:n poisjääntiä ei voi hyväksyä.

– Ei ole reilua eikä oikein, että yksi ryhmä voisi jäädä vapaamatkustajaksi. AKT:n ulosjääntiin liittyy tietenkin myös suuri työrauhahäiriöiden riski.

Myös työnantajapuolen sopimishalua on epäilty. Se on Häkämiehen mukaan väärä tulkinta.

– Työnantajien mielestä yhteisen ratkaisun syntyminen olisi ollut parempi vaihtoehto kuin se, että maan hallitus joutuu toimimaan yksin suomalaisen työn kilpailukyvyn parantamiseksi.

Häkämies ei osaa vielä ennakoida, mitä työmarkkinoilla tapahtuu seuraavaksi. Joko työmarkkinaosapuolet yrittävät vielä viidennen kerran tai päätökset tehdään hallituksen kilpailukykypaketilla.

– Yksi on kuitenkin selvää: jotakin pitää tehdä. Nykyisellä menolla Suomen talouskasvu ei riitä hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamiseen, Häkämies kynäilee.

Jyri Häkämiehen blogi