Moni tekee syksyllä virheen, joka voi kostautua pihapuutarhassa – "Enemmän haittaa kuin hyötyä"
Talven lähestyminen saa monet suojaamaan pihapuutarhansa kasveja talven pakkasilta. Siitä voi kuitenkin olla enemmän haittaa kuin hyötyä, varoittaa Puutarhaliitto.
Ongelma on liiton mukaan se, että suojat asetetaan usein liian aikaisin. Ensimmäiset yöpakkaset eivät vielä tarkoita, että kaikki kasvit tarvitsevat suojaa.
Puutarhaliiton mukaan liian aikaisin asetetut paksut talvisuojaukset voivat pitää kasvualustan tarpeettoman lämpimänä ja kosteana.
Erityisesti huonosti vettä läpäisevässä maassa kosteus voi lisätä kasvien talvivaurioiden riskiä.
– Moni ajattelee, että mitä aikaisemmin kasvit suojataan, sitä paremmin ne selviävät talvesta. Todellisuudessa liian aikainen suojaaminen voi olla kasveille haitallisempaa kuin ensimmäiset kevyet pakkaset, Puutarhaliiton toiminnanjohtaja Saara Hyttinen sanoo tiedotteessa.
Talvisuojauksessa oikea ajoitus onkin usein tärkeämpää kuin suojauksen määrä, Hyttinen korostaa.
Hänen mukaansa maa saa jäähtyä ennen talvisuojausta. Monet monivuotiset kasvit tarvitsevat luonnollisen viilenemisjakson, jonka aikana niiden kasvu päättyy ja talvenkestävyys kehittyy.
Paksuja juuristoalueen talvisuojauksia ei siis yleensä kannata levittää ennen kuin maan pinta on alkanut jäätyä. Esimerkiksi jaloruusut, arat perennat ja muut talvenarat kasvit voivat hyötyä talvisuojauksesta, mutta suojaustapa ja ajankohta riippuvat kasvista sekä kasvupaikan olosuhteista.
– Puutarhassa kannattaa seurata kalenterin sijaan sääolosuhteita. Suomessa talvi alkaa eri aikaan maan eri osissa. Etelä-Suomessa maa voi pysyä sulana pitkälle marraskuuhun, kun taas pohjoisessa talvisuojaukset voivat olla jo ajankohtaisia, Hyttinen muistuttaa.
Hyttinen huomauttaa, että liiallinen kosteus voi usein olla kasveille pakkastakin suurempi ongelma.
Jos kasvin juuristo joutuu olemaan pitkään märässä ja huonosti ilmastoituvassa maassa, juuriston vaurioitumisen riski kasvaa.
Erityisesti leutoina ja sateisina syksyinä on tärkeää huolehtia siitä, ettei vesi jää seisomaan kasvien juuristoalueelle.
Puutarhaliitto myös muistuttaa, ettei kaikkia kasveja tarvitse suojata. Monet Suomessa menestyvät perennat, pensaat ja puut ovat sopeutuneet talviolosuhteisiin ja selviävät ilman erillistä talvisuojausta.
Liiallinen suojaaminen voi pahimmillaan heikentää kasvien talvehtimisolosuhteita.