Hallitukselle eduskunnan luottamus
Eduskunta
Hallitus on saanut eduskunnan luottamuksen arjen kustannusten nousua koskeneen koko opposition välikysymyksen käsittelyn päätteeksi.
Hallitus sai luottamuksen äänin 95-77. Poissa äänestyksestä oli 27 edustajaa.
Eduskunta kävi välikysymyskeskustelun aiheesta tiistain täysistunnossa. Puheenvuoroja käytettiin kahdeksan tunnin keskustelun aikana yhteensä 166 puheenvuoroa.
Keskustelussa käsiteltiin laajasti arjen eri kustannusten nousua ja toimeentuloa, työllisyyttä sekä talouskasvua.
Oppositioryhmien edustajat kritisoivat puheenvuoroissaan muun muassa terveydenhuollon asiakasmaksujen nostamista sekä riittämättömiä toimia työllisyyden parantamiseksi.