Guterres: Hormuzinsalmen pitkäaikainen sulkeminen uhkaa istutuskautta
Hormuzinsalmen pitkäaikainen sulkeminen vaikeuttaa öljyn, kaasun ja lannoitteiden liikkumista ratkaisevalla hetkellä istutuskaudella, sanoo YK:n pääsihteeri Antonio Guterres viestipalvelu X:ssä.
YK tekee Guterresin mukaan töitä Lähi-idän sodan seurausten minimoimiseksi. Hän kuitenkin toteaa, että selkein keino tähän olisi sodan lopettaminen.
Guterresin mukaan siviilit kärsivät sekä salmea ympäröivällä alueella että sen ulkopuolella turvattomuudesta.
Vain harvat rahtialukset ja tankkerit ovat päässeet läpi Hormuzinsalmesta sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Israel aloittivat hyökkäyksensä Iraniin helmikuun lopulla.
YK:n kauppa- ja kehityskonferenssi UNCTAD:n mukaan Hormuzinsalmen läpi kulki ennen sotaa noin neljännes maailman meriteitse tapahtuvasta öljykaupasta sekä merkittäviä määriä nesteytettyä maakaasua ja lannoitteita.
UNCTAD:n mukaan liikennekatkokset salmella voivat vaikeuttaa lannoitteiden saantia useisiin köyhiin maihin.
Iranin ulkoministerin Abbas Araghchin mukaan Hormuzinsalmi on suljettu vain vihollisilta ja ystävällismieliset maat voivat edelleen kulkea sen läpi.