FT: Washingtonista Kiinaa ärsyttävä jyrähdys
Yhdysvallat on sitoutunut puolustamaan Filippiinejä ”rautaisesti”, presidentti Joe Biden on vannonut The Financial Timesin mukaan.
Biden kommentoi Yhdysvaltain liittolaismaan tukemista sen jälkeen, kun Kiina oli ahdistellut filippiiniläistä partiolaivaa Etelä-Kiinan merellä.
Lisäksi Biden ja Filippiinien presidentti Ferdinand Marcos Jr. julkaisivat lausunnon, jonka mukaan mikä tahansa hyökkäys Filippiinien lentokonetta tai laivaa vastaan aktivoisi maiden keskinäisen puolustussopimuksen.
Yhdysvaltain hallinto on pyrkinyt viime aikoina tiivistämään yhteistyötä Tyynenmeren ja Aasian maiden kanssa vastatoimena yhä aktiivisemmin alueella toimivan Kiinan suuntaan.
Filippiinien Marcos on tällä hetkellä nelipäiväisellä vierailulla Yhdysvalloissa. Filippiinit myönsi hiljattain amerikkalaisille joukoille pääsyn neljään uuteen tukikohtaan. Päätös nostatti Pekingissä voimakasta kritiikkiä.
Lisäksi Filippiinit ja Yhdysvallat suunnittelevat turvallisuusyhteistyön tiivistämistä Japanin ja Australian kanssa.