FT: Venäjän uhka karkottaa joukkovelkakirjasijoittajia Suomesta ja Baltiasta

Suomen valtion kymmenvuotisten joukkovelkakirjojen korko on noussut selvästi Venäjän helmikuussa aloittaman hyökkäyksen jälkeen
Talous

Venäjän uhka karkottaa joukkovelkakirjasijoittajia Suomesta ja Baltiasta, arvioi talouslehti Financial Times.

Suomen kohdalla tämä näkyy muun muassa siinä, että Suomen valtion kymmenvuotisten joukkovelkakirjojen korko on FT:n mukaan noussut Venäjän helmikuussa aloittaman hyökkäyksen jälkeen 0,8 prosenttiyksikköä 1,4 prosenttiin. Riskialttiutta kuvaava korkoero Saksan valtion kymmenvuotiseen joukkovelkakirjaan on kasvanut samaan aikaan 0,46 prosenttiyksikköön hyökkäystä edeltäneestä 0,36 prosenttiyksiköstä.

FT:n haastatteleman Pohjoismaiden Investointipankin NIB:n toimitusjohtajan André Küüsvekin mukaan joukkovelkakirjalainasijoittajat näyttävät olevan tällä hetkellä kiinnostuneempia sijoituskohteista, jotka ovat kauempana Venäjästä, kuin Suomesta ja Baltian maista.

–  Suuret ja globaalit joukkovelkakirjarahastot sanovat, että heidän on vaikea arvioida, kuinka suuri riski on kyseessä. Heidän on helpompi ottaa odotetaan ja katsotaan -asenne, Küüsvek sanoo FT:lle.

Omaisuudenhoitoyhtiö Candriamin johtaja Nicolas Forest kertoo FT:lle alentaneensa Suomen ja Baltian maiden luottoluokitusta ja luopuneensa investoinneista kyseisissä maissa. Sen sijaan Forest kertoo siirtäneensä investointeja Etelä-Euroopan maihin, joissa tuotot ovat samanlaiset, mutta geopoliittiset riskit pienemmät.