EU:n ja Puolan kiista oikeusvaltioperiaatteesta näyttää päättyvän – komissio peukutti Puolan aloittamia uudistuksia
EU on ilmoittanut aikovansa keskeyttää Puolaa vastaan kohdistetut toimet oikeusvaltioperiaatetta koskevassa kiistassa. Euroopan komissio kertoo keskeyttävänsä prosessin, koska Puolan uusi hallitus on ryhtynyt korjaamaan kiistan aiheuttaneita epäkohtia.
Komissio viittaa ilmoituksessaan Puolan hallituksen helmikuussa julkistamaan ja osin jo toimeenpantuun toimintaohjelmaan. Sen perusteella komissio arvioi, ettei oikeusvaltioperiaate ole enää vakavassa vaarassa Puolassa.
Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen onnitteli viestipalvelu X:ssä Puolan pääministeriä Donald Tuskia ja tämän hallitusta ja sanoo näiden tehneen kovasti töitä.
– Tämä on seurausta heidän kovasta työstään ja päättäväisistä uudistuspyrkimyksistä. Käynnissä oleva oikeusvaltion palauttaminen Puolaan on hienoa puolalaisten ja koko unionin kannalta. Se todistaa oikeusvaltion ja demokratian kestokyvystä Euroopassa, von der Leyen kirjoittaa komission tiedotteessa.
Puolaa aiemmin hallinnutta Laki ja oikeus -puoluetta (PiS) syytettiin oikeusvaltion rapauttamisesta esimerkiksi tuomareiden riippumattomuutta heikentämällä. EU jäädytti Puolalle suunnattavia tukia kiistojen vuoksi.
Virallinen päätös Puolaa vastaan aloitetun oikeusvaltiomenettelyn keskeyttämisestä on luvassa EU:n seuraavan ulkoministerikokouksen jälkeen, jossa varapuheenjohtaja Vera Jourova esittelee komission analyysin Puolan muuttuneesta tilanteesta.