Essee: Vajaa vuosi vaaleihin – Ranskan politiikka polarisoituu ja ääripäät vahvistuvat

Marine Le Penin ehdokkuuden varmistuminen ei muuta presidentinvaalin perusasetelmaa. Ranskan politiikan polarisoituminen ja keskustaoikeiston hajanaisuus vievät maata kohti tilannetta, jossa Kansallisen Liittouman vaalivoitto näyttää yhä todennäköisemmältä.

Presidentti Emmanuel Macronin toista kautta on leimannut kolmen parlamentissa keskenään lähes yhtä suuren poliittisen blokin suosio. Taustalla vaikuttaa jonkin verran edelleen Macronin vuoden 2017 poliittinen vallankumous, joka hajotti samalla Ranskan perinteisen puoluejärjestelmän.

Erityisesti nykyisessä tilanteessa vaikuttaa kuitenkin presidentin päätös kesällä 2024 hajottaa parlamentti ja määrätä uudet vaalit, joiden seurauksena nykyinen pattitilanne lopulta syntyi. Nykyisessä kolmen lähes samankokoisen blokin kilpailussa, kompromissien rakentaminen on osoittautunut erittäin vaikeaksi ja poliittinen epävakaus jäi varjostamaan erityisesti kuluneita kahta viimeistä vuotta.

Äärilaitojen puristukseen joutunut keskustaliberaali Macronin ryhmittymä kamppailee nyt jopa pääsystä presidentinvaalin toiselle kierrokselle. Macronin nykyisen Renaissance-puolueen entisen pääministerin Gabriel Attalin suosio on pysynyt lähes paikallaan ja hänen uskottavuutensa on ollut koetuksella erityisesti puolueen ulkopuolella. Jotta keskustaoikeiston tilanne olisi vielä vaikeampi, Tasavaltalaiset puolueen ehdokkaaksi noussut entinen sisäministeri Bruno Retailleau sinnittelee 10 prosentin suosion kanssa. Syntynessä asetelmassa toisen keskustaoikeistolaisen Horizons-puolueen ehdokkaan myös entisen pääministerin Édouard Philippen asema näyttää vahvimmalta vaalin toiselle kierrokselle.

Viime talven puheet keskustaoikeiston yhteisestä ehdokkaasta jäivät siten ranskalaiseen tyyliin vain puheiden asteelle. Lisäksi kaikkien mainittujen ehdokaiden osallistuminen Macronin hallituksiin on heikentänyt heidän mahdollisuuksia kasvattaa kannatustaan niin paljon, että he voisivat haastaa uskottavasti Marine Le Penin toisella kierroksella.

PRESIDENTINVAALIN TEEMAT EIVÄT MUUTU – PERIMMÄISET ONGELMAT OVAT EDELLEEN RATKAISEMATTA

Ranskan ratkaisemattomat sisäpolitiikan ongelmat – elinkustannusten nousu, julkisen talouden vaje, ostovoiman heikkeneminen ja maahanmuuttoon liittyvät jännitteet – ovat kasvattaneet Kansallisen Liittouman suosiota vuosi vuodelta. Suuressa kuvassa näyttää siltä, että merkittävä osa äänestäjistä on valmis antamaan populistiselle äärioikeistopuolueelle mahdollisuuden ratkaista maan ongelmat.

IFOP-tutkimuslaitoksen gallupin mukaan Marine Le Pen voittaisi toisella kierroksella kaikki vastaehdokkaansa, jos vaalit pidettäisiin nyt. Suurimman tappion kärsisi vasemmistopopulisti Jean-Luc Mélenchon, joka saisi vain 30 prosenttia äänistä Le Penin 70 prosenttia vastaan. Tällaisessa asetelmassa Le Penin taakse ryhmittyisivät maltillinen oikeisto, keskusta ja jopa osa vasemmiston äänestäjistä.

Mélenchonin vahva henkilökohtainen vetovoima puhuttelee erityisesti nuoria, korkeasti koulutettuja kaupunkilaisia ja maahanmuuttajataustaisia äänestäjiä. Samalla hänen EU- ja Nato-kriittisyytensä karkottaa maltillisia vasemmistolaisia paradoksaalisesti Marine Le Penin taakse, vaikka myös Le Pen suhtautuu kriittisesti sekä EU:hun että Natoon. Henkilövaalissa persoona ratkaisee ja tässä suhteessa Le Pen on huomattavasti vetovoimaisempi, kuin Mélenchon.

ÄÄRIVASEMMISTO KOETAAN UHKANA DEMOKRATIALLE

Ranskan sisäpolitiikan muutokset ovat olleet viime vuosien aikana jatkuvan kiinnostuksen ja spekuloinnin kohde. Tätä kuvaa mm.alkuvuodesta julkaistu mielipidetutkimus, jonka mukaan lähes 70 prosenttia ranskalaisista piti Lannistumatonta Ranskaa ja sen demagogista johtajaa Jean-Luc Mélenchonia uhkana demokratialle.

Aiemmin äärioikeistolainen Kansallinen Rintama, nykyinen Kansallinen Liittouma, nähtiin vastaavalla tavalla uhkana maan demokratialle ja vakaudelle. Käänne on merkittävä: se osoittaa, että Kansallinen Liittouma on onnistunut luomaan äänestäjien silmissä mielikuvan poliittista vakautta tarjoavasta vaihtoehdosta.

Ranskan maltillinen vasemmisto ja erityisesti sosialistit kamppailevat yhä uskottavuusongelman kanssa, mikä on jättänyt tilaa vasemmiston radikalisoitumiselle. Mélenchonin pitkäaikaisena tavoitteena on ollut uusi perustuslaki ja valtainstituutioiden suhteiden perusteellinen muuttaminen. Käytännössä tämä tarkoittaisi muun muassa pääministerin viran lakkauttamista, presidentin valtaoikeuksien merkittävää kaventamista ja vallan siirtämistä nykyistä enemmän parlamentille.

Nyt elettävinä hyvin epävakaina vuosina Ranskan sisäpolitiikka politiikka muuttuisi siten entistä vähemmän ennustettavammaksi. Tästä kärsisi koko Eurooppa, koska vallan ns. demokratisoituminen johtaisi puoluevaltaan ja lopulta valtatyhjiöön.

Nykyisessä epävakaassa tilanteessa tällainen muutos tekisi politiikasta entistä vähemmän ennustettavaa. Vallan niin sanottu demokratisoituminen voisi johtaa puoluevallan kasvuun ja lopulta valtatyhjiöön. Ranskalla on tästä kokemusta neljännen tasavallan ajalta vuosina 1946–1958, jolloin maa ajautui toistuviin hallituskriiseihin. Yksi epävakauden juurisyistä oli heikko perustuslaki, joka vahvisti puolueiden valtaa. Ulkopolitiikassa Lannistumaton Ranska haluaisi myös erota Natosta, mikä olisi merkittävä takaisku puolustusliitolle ja Euroopan vakaudelle.

LE PENIN VAALIVOITTOA ON VAIKEA ENÄÄ ESTÄÄ

Marine Le Penin pitkä poliittinen ura ja neljäs yritys nousta Élysée-palatsiin osoittavat, että pitkäjänteinen politiikka voi tuottaa tulosta myös nykyajan pinnallisessa mediaympäristössä. Kansallisen Liittouman äänimäärä on kasvanut vaali vaalilta, eikä muiden puolueiden muodostama palomuuri sitä vastaan enää toimi samalla tavalla kuin aiemmin.

Se missä Kansallinen Liittouma on onnistunut hyvin, liittyy puolueeseen liitettävien mielikuvien muutokseen. Antisemitistiset ja homofobiset lausunnot ovat karsittu politiikan retoriikasta pois ja puolueen linjanvedoissa on merkittävä ero puolueen syntyhistoriaan. Kansallisen Liittouman perustajan Jean-Marie Le Penin aikakaudella puolue oli tietoinen siitä, että se ei sellaisenaan voi koskaan päästä todelliseen vallankahvaan kiinni. Nyt on toisin.

Mielikuvista huolimatta tai juuri niiden takia nykyinen Kansallinen Liittouma on sekä Ranskan että Euroopan kannalta edelleen vaikeasti arvioitava poliittinen toimija. Puolueen lähihistoria ja Venäjä-myönteisyys herättävät yhä avoimia kysymyksiä. Myös puheet Ranskan kansallisesta suvereniteetista ovat vaikeasti sovitettavissa Euroopan ja geopolitiikan muuttuneeseen tilanteeseen.

Kolmas kiinnostava kysymys liittyy itse puolueen sisäisiin fraktioihin. On hyvin todennäköistä, että sisäiset poliittiset kuppikunnat ja vaietut sisäiset erimielisyydet nousevat sitä suuremmalla todennäköisyydellä pintaan, mitä lähemmäksi todellista poliittista valtaa Kansallinen Liittouma pääsee. Puolueessa on useita keskenään kilpailevia ryhmittymiä alkaen katolisesta konservatiivisesta siivestä aina markkinatalousmyönteisesti ajatteleviin yrittäjiin.

Jos puolue saavuttaa voiton presidentinvaalissa, menestys kuukautta myöhemmin pidettävissä parlamenttivaaleissa on hyvin todennäköinen. Absoluuttisen enemmistön toteutuessa Ranskan ja Euroopan poliittisessa historiassa tapahtuisi käänteinen Macron-ilmiö vuodelta 2017. Tällöin Macronin puolue kaappasi haltuun enemmistön parlamentista Macronin presidentinvaalin voiton vanavedessä.