Essee: Vaikea, vaikeampi Kiina – Idän suurvalta on ikuinen haaste länsimaille
Länsimaat ovat rakentaneet vuosikymmenten aikana varsin oma-aloitteisesti riippuvuussuhteen Kiinan kanssa. Globalisaation ja keskinäisriippuvaisuuden eetoksen keskellä länsimaat kuitenkin unohtivat Kiinan todelliset kasvot.
Kiina on jatkossakin valtiokapitalistinen jätti, joka ei piittaa länsimaiden humanistisista moraalikäsityksistä.
Xi Jinping nousi Kiinan presidentiksi kymmenisen vuotta sitten. Samoihin aikoihin Kiinan kommunistinen puolue tunnisti maan tulevaisuutta ja menestystä uhkaavia tekijöitä ja ilmiöitä. Näihin kuuluvat länsimaisten liberaalien demokratioiden keskeiset peruspilarit: vapaa media, riippumaton kansalaisyhteiskunta, oikeusvaltioperiaate sekä hallinnon läpinäkyvyys.
Siinä missä länsimaissa korruptio pyritään kitkemään ja se on lailla tuomittavaa, Kiinassa korruptio on jossain määrin edelleen jopa hyväksyttyä, ja sen kitkeminen on käytännössä mahdotonta. Lisäksi Kiina suhtautuu vihamielisesti Euroopan integraatioon, jota monet Euroopan maat puolestaan pitävät omien arvojensa kulmakivenä.
Kaikista edellä mainituista lähtökohdista muodostuu siten edellen keskeisiä jännitteitä Euroopan ja Kiinan välille. Tämä kaikki on syytä pitää mielessä, kun Suomessa arvioidaan pian Kiinan johdon ja tasavallan presidentin välisiä keskusteluita ja niiden onnistumisia.
Suomessa on osin historiamme takia taipuvaisuutta paisutella kulloinkin saamaamme huomiota erityisesti, kun se tulee jonkin suurvallan taholta. Juhlavasta ja koreasta diplomatiastaan huolimatta suurvallat, kuten Kiina eivät ole koskaan hyväntekeväisyysjärjestöjä.
Kiina pitää ensisijaisesti huolta realismin hengessä omien intressiensä realisoitumisesta, olivat kumppanimaat sitten BRICS-valtioita tai mitä tahansa muita valtiollisia toimijoita.
Kiinan käyttämä keinovalikoima on osoittautunut kaiken kaikkiaan länsimaita ja erityisesti EU:ta huomattavasti tehokkaammaksi.
Yksinkertaistettuna Kiina on jo vuosikymmenten ajan ohjaillut sille tärkeiden valtioiden politiikkaa ja valintoja erilaisten taloudellisten kannusteiden ja infrastruktuuriin liittyvien hankkeiden avulla.
Kiinan toimintaa voisi kuvailla silkkisenä versiona uuskolonialismista, jossa se samalla varmistaa itselleen tärkeiden strategisten hankkeiden läpimenon ja raaka-aineiden saatavuuden.
Toisin, kuin useat länsimaat, Kiina ei myöskään moralisoi muita maita ihmisoikeuksista, demokratiasta, oikeusvaltioperiaatteesta tai sukupuolten välisistä oikeuksista – ja tämä on saanut myönteistä vastakaikua kaikissa Kiinan kulloisissakin kohdemaissa.
Kiinan tapa toimia on maailman parantamisen sijaan ollut siis kylmän pragmaattinen. Tällä asenteella Kiina on verkostoitunut globaalisti ja löytänyt verrokkikumppaninsa tarvittaessa jopa Venäjän, Syyrian, Venezuelan, Iranin ja Pohjois-Korean kaltaisten maiden viiteryhmästä. Kaikkia edellä mainittuja valtioita yhdistää tunnetusti myös vastenmielisyys länsimaiden hegemoniaa ja niiden edustamaa arvomaailmaa kohtaan.
Kiinnostavaa edellä mainitussa diktatuurivaltioiden joukossa on myös se, että nillä ei ole kiinnostusta toistensa ideologioita kohtaan, mutta valmius yhteistyöhön on aina olemassa, kun se hyödyttää oman valtion intressiä tai erityisesti diktaattorin omaa valta-asemaa.
Konkreettisesti edellä mainittu asetelma on näkynyt Ukrainan sodassa. Venäjä on saanut ammuksia ja droneja, ja nyt myös sotilaita Iranista ja Pohjois-Koreasta. Kiina itse on tukenut kulissien takana Vladimir Putinin raakaa hyökkäyssotaa. Viime kesänä puolestaan Venezuelan Nicolas Maduron valta-asema ja Venezuelan sisäinen järjestys varmistettiin viime kädessä venäläisten palkkasotilaiden avulla.
Pragmaattinen yhteistyö diktatuurimaiden välillä toimii siten aina kun siihen löytyy tarvetta.
USA JA KIINA KAMPPAILEVAT TYYNENMEREN HEGEMONIASTA
Ukrainan sota on jättänyt ainakin osittain varjoonsa sen, millainen hegemoninen kamppailu on tällä hetkellä käynnissä Etelä-Kiinan merellä sekä USA:n ja Kiinan välillä.
Se mitä tällä hetkellä pelätään useiden asiantuntijoiden taholta on, että Taiwanin kiistanalainen asema ja jännitteet manner-Kiinan kanssa johtavat avoimeen sotaan Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä. Täysin oman lukunsa Kiinan ja USA:n välisiin suhteisiin tuo Donald Trump, jos hänet valitaan ensi viikolla USA:n seuraavaksi presidentiksi.
Elokuussa Yhdysvaltojen ulkoministeri Anthony Blinken nosti esiin Kiinan säännölliset ja jopa uhkarohkeat provokaatiot maalla merellä ja ilmassa.
Epäonnistuessaan provokaatiot voivat johtaa tapahtumaketjuun, joka ei ole ennustettava, eikä sen seuraukset ole välttämättä enää poliitikkojen hallussa.
Historiassa on tunnettuja esimerkkejä edellä mainituista episodeista, kuten vuoden 1962 Kuuban ohjuskriisin aikainen amerikkalaisen tiedustelukoneen alas ampuminen neuvostoliittolaisten taholta.
Yhdysvallat pidättyi tällöin kostoiskusta, joka olisi toteutuessaan vienyt maat jopa kolmanteen maailmansotaan.
KIINAN JA EU:N KAUPPASUHTEET OVAT KOETUKSELLA MYÖS JATKOSSA
Euroopan kuuluisa vihreä siirtymä ei sekään ole tunnetusti ongelmaton poliittinen tavoite, ja Kiinalla on tässäkin pelissä vahva roolinsa.
Kiinalainen valtiokapitalismi ja teollisuuspolitiikka yhdistettynä talouden ja hallinnon yleisiin ongelmiin läpinäkyvyyden suhteen, aiheuttavat EU:lle koko ajan kasvavia ongelmia. Jo aikaisemmin Eurooppa menetti aurinkopaneelikilpailun kiinalaiselle halpatuonnille, ja jatkossa samat ongelmat voivat liittyä muihin vihreän siirtymän keskeisiin instrumentteihin, kuten mm. tuuliturbiineihin ja sähköautoihin (HS 30.10.).
Jos EU:lla on hajanaiset rivit Ukrainan tuen kanssa, suhde Kiinan kanssa jakaa niin ikään jäsenmaita eri leireihin. Ukrainan sodan jälkeen EU:ssa ja myös Suomessa presidentinvaalin yhteydessä käytiin laajaa keskustelua siitä, miten Kiinan riippuvuuksien kanssa tulisi elää ja toimia.
Mielipiteet jakaantuvat EU:ssa edelleen aivan eri leireihin ja jopa yksittäisen teollisuudenalankin suhteen tuontitullit nähdään eri valossa.
Euroopan ja erityisesti Saksan autoteollisuuden kamppaillessa liikenteen sähköistymisen kanssa kiinalaiset sähköautot muodostavat jo nyt jakolinjan autoteollisuudenkin alalla.
Ajan henkeä kuvaa hyvin se, että EU:n johtava tandem eli Ranska ja Saksa, on intresseineen myös tuontitullien suhteen eri leireissä. Kilpailukykynsä menettänyt saksalainen autoteollisuus vastusta tuontitulleja, kun taas ranskalaiset eivät näe asiassa ongelmaa. Ranskan teollisuushistorian tuntien, asetelma on siten varsin erikoinen.
Kiinan ja EU:n kauppasuhteiden tulevaisuutta tarkastellessa on hyvä muistaa myös yksi peruslähtökohta Kiinan liittyen. Keskeinen ongelma EU:lle ja jopa Yhdysvaltojen sotateollisuudelle liittyy moniin Kiinasta tuotaviin maametalleihin.
Ilman kiinalaisia maametalleja niin Yhdysvaltojen kuin Euroopankin sotateollisuus ei pysty toimimaan. EU:ssa asiaan on kuitenkin yritetty reagoida EU:n strategisen autonomian kautta, jossa kolmansien maiden yhteisostojen avulla pyritään varmistamaan raaka-aineiden saatavuus.
Kun kaikki edellä kuvatut ilmiöt ja riippuvaisuudet vedetään yhteen, on selvää että Kiina on myös jatkossa suurvaltapolitiikan polttopisteessä.
Tämä koskee niin Yhdysvaltoja, Eurooppaa, kuin varsinkin Venäjää. Kiinan vuosikymmenten mittainen kylmän pragmaattinen lähestyminen maailmanpolitiikkaan on ollut kiinnostava ilmiö, josta maa on myös paljon hyötynyt. Erityisesti kaikille länsimaille Kiina on myös jatkossa iso ja vaikea haaste.
