Essee: Sata vuotta sitten Suomessa oli tapahtua sosialistinen vallankumous – sitten Santeri Alkio puuttui peliin ja esti veriteot
Poliittinen historia on jäänyt hämmästyttävän vähälle huomiolle Suomen satavuotisjuhlissa. Tällä foorumilla onkin paikallaan kerrata erityisesti Maalaisliiton panos vuosien 1917–1919 tapahtumissa.
Puolueen ohjelma noina kohtalonvuosina voidaan kiteyttää kolmeen sanaan: itsenäisyys, tasavalta, eheytys.
Tapahtumien vyöry lähti liikkeelle, kun tsaari Nikolai II syöstiin vallasta maaliskuussa 1917. Vuoden 1916 vaaleissa valittu vasemmistoenemmistöinen eduskunta kutsuttiin koolle ensimmäistä kertaa vasta sen jälkeen huhtikuussa 1917. Maalaisliitolla oli silloin 19 kansanedustajaa.
Heinäkuussa 1917 eduskunta hyväksyi SDP:n, Maalaisliiton ja muiden puolueiden itsenäisyysmiesten äänillä valtalain, jolla aiemmin Venäjän keisarille kuulunut valta siirrettiin eduskunnalle. Venäjän väliaikainen hallitus vastasi hajottamalla eduskunnan ja määräämällä uudet vaalit.
Eduskunnan hajotus synnytti syvän railon puolueiden välille. SDP piti hajotuspäätöstä laittomana, vaikka päättikin lopulta osallistua uusiin vaaleihin.
Maalaisliitto vaati itsenäisyyttä ja tasavaltaista hallitusmuotoa.
Yhteiskunnalliset olot alkoivat muutenkin kärjistyä. Suurissa kaupungeissa syntyi ruokamellakoita. Sosiaalidemokraatit erosivat Oskari Tokoin (sd.) senaatista. Työväenjärjestöt alkoivat perustaa omia järjestyskaartejaan ja porvarilliset piirit suojeluskuntia.
Yhteisiä poliisivoimia ei saatu aikaan. Samaan aikaan maassa oli 100 000 venäläistä sotilasta, joiden keskuudessa vallankumouksellinen ajattelu voitti alaa.
Maalaisliitto asetti vaaliohjelmassaan selkeät tavoitteet. Puolue vaati itsenäisyyttä ja tasavaltaista hallitusmuotoa.
Maalaisliitto nousi lokakuussa pidettyjen vaalien suurimmaksi voittajaksi. Se sai 26 kansanedustajaa. SDP menetti enemmistönsä, vaikka saikin 90 edustajaa.
Uusi eduskunta kokoontui marraskuun alussa 1917. SDP esitteli sille ”Me vaadimme” -ohjelman, johon sisältyi laajoja yhteiskunnallisia uudistuksia.
Oikeisto esitti Venäjän keisarille kuuluvan korkeimman vallan siirtämistä kolmimiehiselle valtionhoitajakunnalle. SDP kieltäytyi asettamasta edustajaansa tähän joukkoon, ja koko hanke raukesi.
Marraskuun 7. päivänä Leninin johtamat bolsevikit kaappasivat vallan Pietarissa. Lenin kehotti suomalaisia aateveljiään seuraamaan esimerkkiä.
Marraskuun 14. päivänä Suomen ammattijärjestö SAJ julisti yleislakon tukeakseen ”Me vaadimme” -ohjelman toteutusta. Seuraavana päivänä eduskunta jatkoi kiistaa siitä, miten korkein valta olisi järjestettävä.
Maalaisliitto oli etsinyt sopuratkaisua SDP:n kanssa. Näiden neuvottelujen perusteella Santeri Alkio teki eduskunnassa 15. marraskuuta seuraavan ehdotuksen:
”Koska sitä valtionhoitajakuntaa, jolle eduskunta on päättänyt antaa Suomen korkeimman hallitusvallan käytön, ei vielä ole voitu valita, päättää eduskunta toistaiseksi itse käyttää sitä valtaa, joka voimassa olleitten säännösten mukaan on kuulunut keisarille ja suuriruhtinaalle.”
Ehdotus voitti äänin 68–127 puhemiehistön ehdotuksen, jonka mukaan korkein valta olisi siirretty senaatin talousosastolle. Enemmistön rungon muodostivat SDP ja Maalaisliitto.
Päätös ei kuitenkaan purkanut jännitteitä vaan sosiaalidemokraatit vaativat eduskuntaa päättämään vielä samana yönä ”Me vaadimme” -ohjelmaan sisältyneistä uudistuksista. Eduskunnan pöytäkirjoista voi vieläkin aistia, miten vallankumouksen uhka leijui ilmassa.
Eduskunnan pöytäkirjoista voi vieläkin aistia, miten vallankumouksen uhka leijui ilmassa.
Santeri Alkio käytti keskustelussa yhden kuuluisista puheenvuoroistaan:
”Minä en pelkää henkilökohtaisesti niitä uhkauksia, joita eduskuntaa vastaan on tehty. Mutta minun täytyy sanoa, että minä vakavasti pelkään kansalaissotaa. Jos täällä kansalaissota syttyy, olkoon se mistä syystä tahansa, niin minun käsitykseni mukaan on eduskunnan silloin valvottava yksi yö, jos voidaan se sillä estää.”
Kiihkeän keskustelun jälkeen eduskunta päätti kokoontua uudelleen vielä saman yönä klo 1. Maalaisliiton ehdotuksesta tuon istunnon asialistalle otettiin vain tärkeimmät kohdat SDP:n ”Me vaadimme” -ohjelmasta eli laki kahdeksan tunnin työajasta ja kansanvaltaa vahvistavat kunnallislait. Ne hyväksyttiin kello yksi marraskuun 16. päivänä alkaneessa istunnossa.
Alkion ja Maalaisliiton sovittelu saattoi ratkaista Suomen kohtalon. Vallankumouksellinen keskusneuvosto päätti nimittäin aamuyöllä 16. marraskuuta tehdä vallankumouksen äänin 14–11. Kaksi tuntia myöhemmin päätös kuitenkin peruttiin äänin 13–12. Peruutuspäätökseen vaikutti tieto eduskunnan tapahtumista samana yönä.
Myös yleislakko lopetettiin muutamia päiviä myöhemmin. Jälkikäteen Lenin moitti Otto-Ville Kuusista ja hänen kumppaneitaan, että SDP hukkasi otollisimman hetken vallankumouksen tekemiselle.
SDP:n ja Maalaisliiton yhteistyö päättyi marraskuun 15. päivän dramaattiseen istuntoon eduskunnassa. Maalaisliitto sai tarpeekseen yleislakon aikaisista levottomuuksista ja antoi tukensa keskustan ja oikeiston puolueista kootun Svinhufvudin senaatin nimitykselle marraskuun lopulla.
Svinhufvudin senaatti antoi itsenäisyysjulistuksen 4. joulukuuta. Varmemmaksi vakuudeksi eduskunta hyväksyi päätöksen 6. joulukuuta.
Äänestyksessä olivat vastakkain Alkion ehdotus ja SDP:n ehdotus, jossa itsenäisyys olisi toteutettu yhteistyössä Venäjän bolsevikkihallituksen kanssa. Alkion ehdotus voitti äänin 100–88.
Sovittelupolitiikalle ei ollut enää edellytyksiä. SDP:n sisällä ääriainekset kaappasivat vallan ja ryhtyivät vallankumouksen tammikuun lopulla 1918. Maalaisliitto otti paikkansa valkoisen talonpoikaisarmeijan riveissä.
Vain pari viikkoa kansalaissodan päättymisen jälkeen Kyösti Kallio piti toukokuun 5. päivänä Nivalan kirkossa puheen kansalaissovun puolesta:
”Meidän on luotava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia ja valkoisia, vaan ainoastaan isänmaataan rakastavia suomalaisia, Suomen tasavallan kansalaisia, jotka kaikki tuntevat olevansa yhteiskunnan jäseniä ja viihtyvät täällä.”
Maalaisliitto torjui kompromissit ja otti ehdottoman kannan tasavallan puolesta.
Kansalaissodan voittajien valkoinen rintama hajosi kiistaan hallitusmuodosta. Maalaisliitto ja muut keskustavoimat kannattivat tasavaltaa.
Oikeisto halusi kuningaskuntaa ja painosti ankarasti myös Maalaisliittoa kuningasvallan puolelle. Kyösti Kallio ja Santeri Alkio taipuivat jo harkitsemaan kompromissia, jossa kuninkaan valtaa olisi rajoitettu kansanvallan hyväksi.
Maalaisliitto kutsui puoluekokouksen koolle Helsinkiin 24.–25.9. käsittelemään hallitusmuotokysymystä. Se torjui kompromissit ja otti ehdottoman kannan tasavallan puolesta.
Oikeisto ajoi kuitenkin kuningashanketta eteenpäin ja valitsi Maalaisliiton vastustuksesta välittämättä saksalaisen Hessenin prinssin Karl Friedrichin kuninkaaksi 9. lokakuuta 1918. Päätös tehtiin tynkäeduskunnassa, jonka työhön vuoden 1917 vaaleissa valituista sosiaalidemokraateista osallistui vain Matias Paasivuori.
Kuningashanke kaatui Saksan romahdukseen ensimmäisessä maailmansodassa. Hallitusmuotokiista ratkesi vuonna 1919 järjestetyissä eduskuntavaaleissa, joissa SDP palasi parlamentaarisen demokratian tielle Väinö Tannerin johdolla.
SDP sai vaaleissa 80 kansanedustajaa. Maalaisliitto nousi 42 kansanedustajan voimin eduskunnan toiseksi suurimmaksi ryhmäksi.
Tasavaltalainen hallitusmuoto hyväksyttiin lopulta kesäkuussa 1919 ja valtionhoitaja Mannerheim vahvisti sen heinäkuussa.
Eduskunta valitsi 25.7.1919 K. J. Ståhlbergin ensimmäiseksi tasavallan presidentiksi sosiaalidemokraattien, Maalaisliiton ja muiden keskustavoimien äänillä.
”Nyt on siis se päämäärä saavutettu jonka asetin itselleni valtiollisen toimintani päämääräksi”, Alkio merkitsi päiväkirjaansa 26. heinäkuuta.
Essee ilmestyi alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 13.10. Lehden voi tilata täältä .