Essayah: Venäjä rahoittaa sotakassaansa sahatavaralla, ja siihen pitää puuttua
Venäläinen sahatavara on EU:ssa pakotteiden piirissä, mutta globaalisti tilanne on toinen. Puukauppaa Venäjän kanssa käydään esimerkiksi talousmahtien G7-maihin kuuluvassa Japanissa.
Suomi haluaa EU:n vaikuttavan siihen, että venäläisen puutavaran kauppa kielletään, sanoo maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.).
– Onhan se käsittämätöntä, että Venäjä rahoittaa sotaansa sillä. Kyllä tällaisiin pitäisi pystyä puuttumaan, Essayah sanoi toimittajatilaisuudessa.
– Mielestämme olisi tärkeää, että asiaa voitaisiin EU:n puolelta viedä eteenpäin. Se olisi johdonmukainen jatkumo pakotteiden kiristämisessä.
Japani on yksi tärkeimpiä puutuotteiden markkinoita. Puutuotteiden markkinan koko on noin viisi miljardia euroa, ja tästä osuudesta noin 15 prosenttia tuli viime vuonna edelleen Venäjältä. Sama markkina on tärkeä myös suomalaiselle puutuoteteollisuudelle.
Ministerin mielestä on erikoista, ettei asia ole aikaisemmin juurikaan noussut globaalisti sanktiokeskusteluun.
– Energiapuoli on esimerkiksi ollut keskusteluissa pitkään, hän huomauttaa.