Espanjan pääministeri: Pohjoismaille ja Baltian maille avustuksia puolustukseen – Orpo: Tärkeä viesti Suomelle
Espanjan pääministeri Pedro Sanchez toivoo, että EU:n jäsenmaille voitaisiin myöntää myös avustuksia puolustuksen vahvistamiseksi. Hän viittasi puhuessaan unionin uuteen rahoitusvälineeseen. Hänen mielestään lainat eivät yksinään riitä keinona, vaan tasapainon vuoksi tulisi harkita myös avustuksia.
– Ehkä osa suomalaisista ajattelee, että aina etelästä tulevat ihmiset puhuvat kovaan ääneen avustusten, ei lainojen, puolesta, mutta en pyydä avustuksia Etelä-Euroopan maille, vaan Euroopan itärajalla oleville maille, Sanchez totesi.
Hän kommentoi asiaa lehdistötilaisuudessa Helsingissä. Sanchez tapasi keskiviikkona pääministeri Petteri Orpon (kok.).
– Espanjan ehdotus on, että avustukset suunnattaisiin pääasiassa Baltian maille ja Pohjoismaille, jotka ovat lähempänä Venäjän rajaa.
Orpo piti Sanchezin tuloa Suomeen ja tämän puheita merkittävinä Suomen kannalta.
– Se, että Espanjan pääministerin, joka varta vasten tuli tänään Suomeen, viesti oli, että Suomen raja on Espanjan raja ja että jos EU jakaa avustuksina rahaa, sen kuuluu tulla tänne Suomeen, koska täällä sitä Espanjan rajaa puolustetaan, on merkittävää puhetta, hän totesi myöhemmin keskiviikkona eduskunnan täysistunnossa.
EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen esitteli viime viikolla suunnitelman, jolla on tarkoitus ohjata puolustuksen vahvistamiseen yhteensä 800 miljardia euroa lisää.
Suunnitelmiin kuuluu muun muassa 150 miljardin euron rahoitusväline, jossa lainattaisiin jäsenmaille rahaa puolustuksen vahvistamiseksi. Jäsenmaat hyväksyivät suunnitelman.
Suomessa vieraileva Sanchez vakuutti myös, että Espanja aikoo nostaa puolustusmenonsa kahteen prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Espanjan puolustusmenot ovat toistaiseksi jääneet kauas sotilasliitto Naton kahden prosentin tavoitteesta. Naton julkaisemien tietojen mukaan Espanjan viime vuoden puolustusmenojen ennakoitiin jäävän 1,28 prosenttiin bkt:sta, mikä oli pienin osuus kaikista Nato-maista.
Sanchez kuitenkin muistutti, että Espanja on kasvattanut puolustusmenojaan jo seitsemän vuoden ajan.
– Olemme valmiita täyttämään kahden prosentin vaatimuksen, ja me tulemme tekemään sen.
Sanchez vakuutti Espanjan tukevan Ukrainaa niin kauan kuin on tarpeen.
Hän kertoi, että Espanja antoi viime vuonna Ukrainalle puolustusmateriaalia runsaan miljardin euron edestä.
Lisäksi Espanja toimittaa tänä vuonna Ukrainalle miljardin euron aseapupaketin, jonka Sanchez julkisti helmikuussa Kiovan-vierailullaan.