Espanja vakuuttaa tehneensä kaikkensa hantaviruksen leviämisen estämiseksi
Ulkomaat
Espanjan viranomaiset vakuuttavat tehneensä kaiken mahdollisen, jotta hantavirustartuntojen leviäminen Kanariansaarille ankkuroituneelta risteilyalukselta eteenpäin saadaan estettyä.
Terveysministeriön mukaan tartuntaketjut on pyritty katkaisemaan mahdollisimman tehokkaasti.
Ranskan kansalaisella, joka evakuoitiin eilen risteilyalukselta, on vahvistettu hantavirustartunta. Aiemmin kerrottiin, että myös yhdysvaltalaisella laivassa matkustaneella ihmisellä oli vahvistettu tartunta.
Kolme ihmistä on kuollut hantaviruksen levittyä risteilyaluksella, ja useat muut ovat saaneet oireita.