Yhä useammalla nuorella suomalaisnaisella ei ole lasta
Yhä useampi alle 35-vuotias suomalaisnainen on lapseton. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Terve Suomi -tutkimuksen mukaan liki kolme neljästä 20–34-vuotiaasta naisesta ei ole synnyttänyt. Synnyttämättömien osuus on kasvanut peräti kahdeksan prosenttiyksikköä vuodesta 2017.
35 vuotta täyttäneillä naisilla synnytykset ovat sen sijaan lisääntyneet.
– Raskaaksi tulo ei välttämättä iän lisääntyessä enää onnistu. Raskauteen ja synnytykseen liittyy myöhemmällä iällä riskejä, jotka voivat heikentää odottajan ja sikiön terveyttä. Raskausajan komplikaatioita lisää myös naisten yleistyvä lihavuus, sanoo THL:n kehittämispäällikkö Satu Majlander tiedotteessa.
Isossa kuvassa syntyvyys on laskenut Suomessa jo pitkään.
Suuri osa tutkimukseen osallistuneista toivoo lapsia. Alle 50-vuotiaista naisista 39 prosenttia ja miehistä 44 prosenttia toivoo saavansa joko ensimmäisen lapsen tai lisää lapsia. Lapsitoiveet ovat yleisimpiä alle 30-vuotiailla ja vähenevät iän myötä. 20–29-vuotiaista naisista 62 prosenttia ja miehistä 69 prosenttia toivoi saavansa joko ensimmäisen lapsen tai lisää lapsia.
Vapaaehtoisen lapsettomuuden valinneista naisista ja miehistä osalla syy päätökseen on se, etteivät he halua omia lapsia. Osalla syy voi olla taloudellinen tilanne tai riittämätön yhteiskunnallinen tuki.
Nuorten aikuisten ikäryhmässä haluttomuus saada lapsia ylipäänsä oli naisilla miehiä yleisempää. 20–29-vuotiaista naisista saman ikäisiä miehiä useampi kertoi, että syyhyn olla hankkimatta lapsia on vaikuttanut jonkin verran tai paljon se, ettei yksinkertaisesti halua lapsia.
– Tiedämme aikaisemmista tutkimuksista, että vapaaehtoisen lapsettomuuden valinneet ovat tyytyväisiä elämäntyyliinsä eivätkä halua luopua siitä, sanoo tiedotteessa THL:n tutkimuspäällikkö Reija Klemetti.