Elinkeinoelämän järjestöjen mukaan palkkojen "pakkojulkisuus" olisi tietosuojalakien vastainen uudistus – "Lisää yritysten kustannuksia ja tulee vaikuttamaan tuottavuuteen"
Hallituksen esitys palkkojen pakkojulkisuudesta on monella tapaa ongelmallinen, sanovat elinkeinoelämän järjestöt lausunnossaan.
Hallituksen esitys tasa-arvolain muuttamisesta sisältää ehdotuksen, jonka mukaan henkilöstön edustajilla on mahdollisuus saada yksittäisen työntekijän palkkatietoja.
Kemianteollisuus, Metsäteollisuus, Palvelualojen työnantajat Palta, Teknologiateollisuus ja Kaupan liitto ovat sitä mieltä, että esitys on tietosuojalainsäädännön vastainen. Annettu esitys tulisi heikentämään tietosuojan toteutumista työelämässä ja se on tietosuoja-asetuksen vastainen, liitot kommentoivat lausunnossaan.
– Suomen ehdotuksessa on merkittäviä ongelmia yksityisyyden suojan kannalta, ja esimerkiksi EU:n korkea GDPR-viranomainen on katsonut, etteivät yksittäisen, tunnistettavan työntekijän palkkatiedot saa tulla julki. Suomen tulisi odottaa EU:n palkka-avoimuutta koskevan direktiiviehdotuksen valmistumista, eikä säätää rinnakkaista sääntelyä samasta aihepiiristä, liittojen tiedotteessa sanotaan.
Liittojen mukaan esitys myös lisäisi yritysten kustannuksia sekä vaarantaisi yritysten tuottavuuden sekä vakiintuneiden palkkausjärjestelmien toimivuuden.
Hallituksen esityksen tavoitteena on estää sukupuoleen perustuvaa palkkasyrjintää ja edistää samapalkkaisuuden toteutumista. Esityksen mukaan henkilöstön edustajilla olisi oikeus saada yksittäisten työntekijöiden palkkatietoja palkkavertailun kattavuuden varmistamiseksi tai palkkaerojen syiden selvittämiseksi. Lain on määrä tulla voimaan maaliskuussa 2023.
Liittojen mukaan missään muussa EU-valtiossa ei ole avattu yksittäisen työntekijän palkkatietoja ja muutos asettaisi Suomessa toimivat yritykset jatkossa erilaiseen asemaan muihin eurooppalaisiin yrityksiin nähden.
Lausunnossaan liitot sanovat, että yksittäisten työntekijöiden palkkatietojen avaaminen johtaa tasapäistävään palkkaukseen ja palkitsemiseen, mikä heikentäisi yritysten tuottavuutta ja kilpailukykyä.
– Myös yritysten hallinnollinen taakka kasvaisi, ja esimerkiksi perusteltujen palkkaerojen selittäminen niille työntekijöille, jotka kokevat saavansa liian vähän palkkaa, lisäisi myös työnantajien taakkaa ja kustannuksia, tiedotteessa perustellaan.
Liittojen mukaan hallituksen esityksen tavoite on tärkeä ja kannatettava, mutta keinot ovat vääriä. Liittojen mukaan esitetyillä tasa-arvolain muutoksilla tulisi olemaan jatkossa negatiivisia vaikutuksia niin palkkaukseen, palkitsemiseen, työhyvinvointiin, tuottavuuteen, kilpailukykyyn kuin osaajien saatavuuteenkin.
– Palkkaerot naisten ja miesten välillä johtuvat pääasiallisesti ammatillisesta ja alakohtaisesta eriytymisestä. Yksittäisten henkilöiden palkkatietojen avaaminen lainsäädäntöä muuttamalla ei tätä palkkaeroa tule pienentämään. Liittojen mukaan Suomessa tulisikin panostaa ala- ja ammattikohtaisen segregaation lieventämiseen vaikuttamalla nuorten koulutusvalintoihin, liitot lausuvat.