"Ei niitä veronkorotuksia tehdä huvin vuoksi" – Vasemmistoliiton Li Andersson näytti väriä Ylen puheenjohtajatentissä
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson liputti vahvasti hyvinvointivaltion ja kansalaisten tasavertaisuuden puolesta Ylen kuntavaalien puheenjohtajatentissä keskiviikkoiltana.
– Ikäihmisistä, terveyspalveluista ja kouluista huolehtiminen on hyvinvointivaltion ytimessä, ja se saakin maksaa, hän sanoi.
Andersson sanoi olevansa eri mieltä väitteestä, jonka mukaan veronkorotukset ovat aina myrkkyä taloudelle.
– Olen (eri mieltä), koska näen kyllä, että hyvin toimivat palvelut ovat myöskin yritysten ja yrittäjien etu.
Andersson korosti, että hänen mukaansa hyvin toimivat hyvinvointipalvelut ja yrittäjyys eivät ole ristiriidassa.
– Ei niitä veronkorotuksia tehdä huvin vuoksi vaan yleensä niitä tehdään juuri siksi, että saadaan rahaa kerättyä esimerkiksi päiväkoteihin ja kouluihin.
– Kyllä se on yrittäjienkin etu, että kunnat ovat elinvoimaisia ja houkuttelevia, että ihmiset haluavat muuttaa niihin.
Anderssonin mukaan pääomaverotuksen kiristäminen ja rahojen siirtäminen peruspalveluihin nauttii laajaa kannatusta.
Andersson on ollut puoli vuotta perhevapaalla opetusministerin tehtävästä, mutta hänen on tarkoitus palata siihen kesällä.
Turun yliopiston erikoistutkija Jenni Karimäki oli Ylen tentissä tyytyväinen siihen, että Andersson puhui omista ideologisista lähtökohdistaan suosion kalastelun sijaan. Hän katsoo, että värit ovat taas palanneet politiikkaan.
– Andersson kertoi, millaista politiikkaa voi odottaa, kun äänestää vasemmistoliittoa.