Eduskunta kokoontuu Garden-sotkun äärelle
Istuntotauolta koolle kutsuttu eduskunta saa tänään pääministeri Petteri Orpolta (kok.) valtioneuvoston tiedonannon Garden Helsinki -areenahanketta koskevasta tukipäätöksestä ja Suomen kulttuuri- ja liikuntapaikkarakentamisesta.
Puoliltapäivin alkavassa istunnossa pääministeri pitää aluksi 10 minuutin esittelypuheenvuoron, jonka jälkeen pidetään ryhmäpuheenvuorokierros ja muu keskustelu aiheesta.
Hallituksen luottamuksesta äänestetään samassa täysistunnossa keskustelun päätyttyä. Hallitus selvinnee äänestyksestä omien joukkojensa turvin.
Pääministeri Orpo ilmoitti eilen valtioneuvoston istunnon jälkeen, että Garden Helsinki -hankkeella ei ole enää poliittista tukea. Orpon mukaan hankkeen valmistelussa on tapahtunut selkeitä virheitä eikä hallitus enää edistä valtiontukea.
Istunnossaan hallitus päätti myös käynnistää selvitystyön, jolla pyritään määrittämään yhdenmukaiset ja selkeät kriteeristöt valtiontuen hakemiselle. Lisäksi selvitetään, millainen tarve Suomessa on suuren kokoluokan tapahtumapaikalle. Selvityksen on määrä olla valmis keväällä 2027.
Oppositio vaati eduskuntaa koolle saadakseen Orpolta vastauksia areenahankkeen tuesta. Hallitus myönsi viime vuoden kevään puoliväliriihessä hankkeelle 35 miljoonan euron ehdollisen valtiontuen ohi virkamiesvalmistelun.
Asiasta on vellonut massiivinen julkinen kohu Vantaan Sanomien nostettua kesäkuussa asian esiin. Muun muassa kokoomusvaikuttaja Jan Vapaavuoren yhteydet hankkeeseen sekä hänen lobbauksensa suoraan Orpon esikunnalle ovat herättäneet kysymyksiä.
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) kertoi viime viikolla ottavansa tapauksen tutkittavakseen. VTV selvittää, olisiko Gardenin hankeyhtiön tullut ilmoittaa vaikuttamisestaan avoimuusrekisteriin. Yhtiön hallituksen nykyinen puheenjohtaja Vapaavuori ei ollut tehnyt ilmoitusta rekisteriin.