Eduskunta kiitteli työterveyden valjastamista rokotustalkoisiin – rokotekorvaus nousee 16 euroon
Eduskunta hyväksyi yksimielisesti hallituksen esityksen koronarokotusten korvaustaksan nostamisesta esityksen ensimmäisessä käsittelyssä.
Hallituksen esityksellä rokottamisen korvaustaksaa korotetaan nykyisestä 10 eurosta 16 euroon. Korotuksella kannustetaan työterveyshuollon palveluntuottajia tarjoamaan covid-19-rokotuksia nykyistä enemmän.
Poikkeuksellisesti eduskunnan istuntotauon aikana käsiteltävää esitystä kiiteltiin koko salin leveydeltä, joskin oppositiosta huomauteltiin, että asia olisi voitu tuoda eduskuntaan jo aiemminkin.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta korosti mietinnössään työterveyshuollon merkitystä rokotuskattavuuden edistämisessä.
Työterveyshuollon hyödyntäminen rokottamisessa edellyttää kunnan ja työnantajan sekä työterveyshuollon välistä sopimusta.
Rokottamiskorvaus koskee käytännössä vain yksityisessä työterveyshuollossa annettuja koronarokotteita, koska koronarokotteita ei ainakaan toistaiseksi ole kansalaisten ostettavissa yksityisen terveydenhuollon palveluntuottajilta.
Kokoomuksen Timo Heinonen muistutti, että rokottaminen pitää myös tehdä helpoksi esimerkiksi drive in- tai walk-in -rokotuksin.
– Tällä hetkellä meillä on isoja haasteita varsinkin maaseudulla näiden rokotusten kanssa. Matkat ovat kohtuuttoman pitkiä ja rokottamiseen osallistuminen hankalaa. Eli toivon, että tämä rokottaminen saataisiin kaikella tavalla nyt helpoksi.
Heinonen piti turhan byrokraattisena myös sitä, että lapsille ei voida järjestää massarokotuksia isompien koululaisten tapaan, kun vanhemman pitää olla mukana.
– Tietysti silloin voisi miettiä jotain sujuvampaa keinoa siihen, että saisimme lapsia, joiden keskuudessa muuten korona tällä hetkellä nopeasti leviää, nopeammin rokotettua.
Keskustan Tuomas Kettunen huomautti, että Kainuussa rokotukset ovat toimineet ja jokaisessa maakunnan kahdeksassa kunnassa rokotukset hoidetaan.
– Sieltä löytyy sekä näitä drive-in-testauspisteitä että myös sitä, että voi ilman ajanvarausta mennä rokotuksen hommaamaan.
Kettunen kytki asian aluevaaleihin muistuttamalla, että jokaisessa kunnassa on hyvä olla hyvinvointipiste, josta tulevaisuudessakin voi rokotteita pandemian tullessa ottaa.
– Nimittäin sillä on merkitystä, että ne lähipalvelut on turvattu.
Valiokunta näki mietinnössään asiatuntijalausuntojen pohjalta, että rokottamisen todellista kustannustasoa vastaavan korvaustason asettaminen on ongelmallista.
Rokottamistoimenpiteen kustannus voi vaihdella huomattavasti sen mukaan, mitä kustannuksia siihen sisällytetään ja tapahtuuko rokottaminen esimerkiksi työntekijä kerrallaan ajanvarauksella tai niin sanottuina massarokottamisina.
Valiokunta piti esitettyä 16 euron korvausta kohtuullisena ottaen huomioon valiokunnan saamissa lausunnoissa esitetyt vaihtelevat kustannusarviot.
Asiaa koskeva sairausvakuutuslain muutos hyväksytään eduskunnassa lopullisesti perjantaina. Korotettua korvaustaksaa on tarkoitus soveltaa vuoden alusta asti. Säännös on voimassa kesäkuun loppuun asti.