Eduskunnassa oli torstaina poistumisharjoitus – myös lehtereillä ollut yleisö osallistui
Eduskunnassa pidettiin torstaina kyselytunnin jälkeen poistumisharjoitus. Siihen osallistuivat kaikki Eduskuntatalossa paikalla olleet eli myös lehtereillä ollut yleisö sekä toimittajat ja kuvaajat.
Tarkoituksena oli harjoitella turvallista ja hallittua poistumista eduskunnan tiloista tulipalon tai muun vaara- tai onnettomuustilanteen varalta sekä testata turvallisuusjärjestelyjen toimivuutta.
Eduskunnan turvallisuusesimies Aleksi Hosioja sanoi tiedotteessa, että poistuminen sujui ripeästi ja siitä saatiin hyvää oppia toiminnan kehittämiseen.
Täysistuntoa jatkettiin harjoituksen päätyttyä iltakuuden jälkeen.
Poistumisharjoitus on pelastuslain edellyttämää omatoimista varautumista vaaratilanteisiin. Harjoituksen kerrotaan olevan jatkoa turvallisuuskoulutuksille, joita on järjestetty koko eduskuntayhteisölle ja eduskuntaan akkreditoiduille toimittajille ja kuvaajille.