Eduskunnan jättävä Niilo Keränen myöntää vaalikauden olleen soten vuoksi hirvittävän raskas – "Välillä on harmittanut, että tuli asetuttua ehdolle"

Yöllä on ollut pakkasta. Taivalkoskelaisen Koitijärven pinta on riitteessä, tienoo kylpee ruskassa.

Kansanedustaja Niilo Keränen (kesk.) laskeutuu vaimonsa Eilan kanssa portaita alas mökkirantaan. Porojen vuoksi aidatulla lämpäreellä kasvatettiin kesällä perunaa. Vedestä nostettiin katiskoilla ahvenia, haukia ja lahnoja. Vaikka vähäksi se mökillä oleminen viime kesänä jäi. Eduskunta istui pitkälle heinäkuuhun.

Keränen on omin käsin kivillä muurannut mökkipihan ja rakentanut nuotiopaikan varta vasten niin, että siitä näkee juhannusyön auringon.

– Kiveäminen on mukavaa hommaa. Siinä saa näkyvää aikaiseksi, kansanedustaja naurahtaa ja viittaa sote-uudistukseen, joka on seilannut koko hallituskauden karikolta toiselle.

Valmista ei ole syntynyt.

Sotea ei tässä jutussa voi sivuuttaa, sillä se on syy siihen, että pitkäaikainen lääkäri päätti kolme vuotta sitten pyrkiä eduskuntaan vielä kerran. Tuntui, että edellisen hallituksen aikana tyhjiin tussahtanut yritys olisi pakko saada toteutettua.

– Vaalikausi on ollut soten vuoksi hirvittävän raskas. Välillä on harmittanut, että tuli asetuttua ehdolle, Keränen myöntää.

Uudistuksen vastustaminen on hänen mukaansa ollut silmitöntä. Rumputulta on paukkunut monesta suunnasta. Keränen huokaa raskaasti, mutta valostuu sitten tyylilleen uskollisena:

– Eivätköhän kaikki nämäkin taistelut ole muutaman vuoden päästä hyviä muistoja. Sitten naureskellaan, että niin sitä sotea väännettiin.

Nyt on tosin hymy ollut välillä tiukassa, mutta vain kerran Keränen on suuttunut. Se liittyi valiokunnan epäasiallisiin kokouskäytäntöihin.

Valiokuntien työskentelylle pitäisikin hänen mielestään asettaa määräaikoja. Isot lakipaketit junnaavat, kun aikaa on rajattomasti. Yksi hidastava tekijä on liian tärkeään asemaan päässyt perustuslakivaliokunta.

– Sinne viedään kaikki varmuuden vuoksi. Unohtuu, että sen tehtävä on tutkia perustuslainmukaisuutta, ei muuta.

Maanantaiaamupäivä on isossa omakotitalossa rauhallinen. Seinällä on lasten ja lastenlasten kuvia. Paljon. Ne kertovat siitä, että joskus on menoa ja meininkiä riittänyt. Kokoelma vangitsee katsojansa pitkäksi aikaa. On syntymäpäiväkuvia iloisesti virnistelevistä tenavista pesuvadin kokoisten kakkujen äärellä, koulukuvia ja hääkuvia.

– Seuraavaksi pitäisi keksiä, mille seinälle lastenlastenlapset asetetaan. Heitäkin on nimittäin jo kaksi, Eila Keränen hymyilee.

Kuvakollaasin vastapäisellä seinällä on Niilo Keräsen työpiste. Se vakiintui paikoilleen silloin, kun kaikki huoneet olivat jälkikasvun käytössä. Nyt olisi tyhjää tilaa vaikka kuinka 12 lapsen lennettyä ympäri maailmaa, mutta Keränen on tottunut hoitamaan hommansa olohuoneen nurkassa läppäri polvillaan.

Mustassa nojatuolissa ovat syntyneet niin palkitut satukirjat, romaanit kuin poliitikon kolumnit ja puheetkin.

Edelleen lapset palaavat kotipesälle säännöllisin väliajoin, kaukaisimmat Saksasta ja Yhdysvalloista saakka. Silloin pelataan lautapelejä ja vaihdetaan kuulumisia pitkälle yöhön. Serkkulauma riemuitsee toistensa seurasta.

– Siellä ne räpättävät, eikä me Eilan kanssa päästä nukkumaan, Keränen muka tuhahtaa, mutta ääni ei voisi olla hellempi.

– Tuntuu mukavalta, että lapsilla on keskenään hyvät välit ja he haluavat tulla kotiin, hän lisää sitten.

Keränen itse varttui 13-lapsisessa perheessä. Älykäs poika oppi lukemaan 5-vuotiaana Neuvostoliitto tänään -lehdestä. Isä oli sen tilannut, kun ilmaiseksi sai. Muuta luettavaa ei olisi ollutkaan.

– Muistan vieläkin hetken, kun makasin selälläni sängyllä ja tajusin lukevani, Keränen kertoo.

Siitä saakka lukeminen on ollut rakas harrastus. Kirjoja ei kotona näkynyt, mutta naapurin vanhapoika varusti pikku-Niilon repun lännenromantiikalla. Ja poika ahmi.

Kun kotona talous koheni, isä tilasi Liitto-lehden. Lapsuuden lukemisen puutetta Keränen on paikannut koko elämänsä. Talo on täynnä kirjoja.

Paitsi lukija Keränen on myös kirjailija. 1990-luvun alussa hän sai valtakunnallista huomiota, kun Soiperoisten maa -saturomaani voitti lastenkirjakilpailun.

– Ehkä olisi uusintapainoksen aika. Seuraava sukupolvi on jo satuiässä, Keränen tuumaa.

Kukaties saadaan jatko-osiakin, sillä vuoden päästä Keränen aikoo heittäytyä eläkkeelle. Siitä huolimatta, että seuraavaksi pitäisi saada sosiaaliturvauudistus aikaiseksi. Se on jo toisten hommia.

– Olen ollut politiikassa yhtä kauan kuin Paavo Väyrynen. Puolue vain on ollut koko ajan sama, hän virnistelee.

Ura alkoi opiskelijapolitiikassa 1970-luvun Oulussa. Vähän vahingossa lääkikseen ajautuneelle nuorelle miehelle se tuntui luontevalta. Ensimmäisessä asemapaikassaan Kemijärvellä Keränen oli mukana sekä kunta- että seurakuntapolitiikassa.

Eduskuntaan Keränen pyrki ensimmäistä kertaa vuoden 1995 vaaleissa. Pontimena oli taivalkoskelaisten haave omasta kansanedustajasta. Paikka Arkadianmäellä jäi 72 äänen päähän. Neljä vuotta myöhemmin Keränen kaappasikin sitten jo komeat 8 000 ääntä.

Mutta politiikka ja äänestäjät ovat arvaamattomia. Vuoden 2003 vaaleissa Keränen putosi.

– Se oli kova kolaus. Tuntui aivan mahdottomalta, vaikka olin varautunut tippumiseen. Ajattelin, ettei virkaheitto kansanedustaja kelpaa mihinkään.

Paluu lääkärintyöhön ei ollut yksinkertaista. Neljässä vuodessa tietokonejärjestelmät ja lääkkeet olivat muuttuneet. Aika kuitenkin hoiti tehtävänsä ja arki palautui uomiinsa. Keränen sai huomata, että hänellä on paljon annettavaa ja kotikentälläkin voi vaikuttaa.

Seuraavissa vaaleissa hän ei lähtenyt ehdolle pudasjärveläisen Pauli Harjun kanssa tehdyn herrasmiessopimuksen vuoksi.

Vuonna 2015 Keränen päätti vielä kerran lähteä vaalitaisteluun vaimon hienoisesta estelystä huolimatta. Parlamentaarikon ura sai jatko-osan.

Paljon oli 12 vuodessa muuttunut. Suurin ero aiempaan on Keräsenkin mukaan eduskunnan keskustelukulttuurissa.

– Nälvitään ja yritetään keksiä hauskoja sutkauksia, joilla pääsisi mediaan. Asiapuheenvuorot jäävät vähemmälle, Keränen toteaa.

Häntä harmittaa myös turhan debatoinnin lisääntyminen. Jokaisen lakiesityksen yhteydessä käydään opposition ja hallituksen välistä taistelua.

– Se on sellaista merkityksetöntä heittelyä.

Keräsen mukaan aiemmin eduskunnassa kuultiin valmisteltuja puheenvuoroja, joissa oli hyviä oivalluksia, jopa tarinoita. Nyt minuutin möläykset ovat syrjäyttäneet ne.

– Eduskuntakeskustelun tarkoitus olisi vaikuttaa hallituksen esitysten sisältöön, kaivella huonoja kohtia ja esittää parannusehdotuksia. Sitä ei enää juuri ole, Keränen sanoo.

Sote-uudistuksen lisäksi Keränen on muutenkin halunnut kohdentaa tarmonsa sosiaali- ja terveydenhuollon asioihin.

Vaalikausi on ollut vaikea siinäkin. Hallituksen linja ei ole aina miellyttänyt. Erityisen pahalta tuntui lapsilisän ja kansaneläkkeen irrottaminen indeksistä.

Suurperheen isää huolestuttaa, ettei syntyvyyden alenemiselle ole pantu oikein mitään painoa.

– Esimerkiksi lapsilisiä pitäisi ruveta ajattelemaan oikeasti. Perheet ovat todella tiukoilla, eikä heitä ole mitenkään muistettu.

Köyhistä oloista itse lähteneenä ja onnenkantamoisen kautta opintielle päässeenä häntä pelottavat myös koulutusleikkaukset, jotka ilmenevät muun muassa pienten paikkakuntien ammattikoulujen ja lukioiden loppumisena. Se saattaa

tarkoittaa sitä, että osan koulutie päättyy taloudelliseen mahdottomuuteen.

– Miten käy, jos entistä useammat nuoret jäävät tyhjän päälle eivätkä pääse jatkamaan opintojaan?

Keränen toivoo keskustan vaikuttavan myös siihen, ettei pieniltä paikoilta viedä pois kaikkia sote-palveluita. Esimerkiksi vuodeosastopaikkoja olisi syytä jättää myös syrjäseuduille.

– Ei se niin mene, että ihminen on joko palveluasunto- tai hautakelpoinen. Aina on niitä, jotka tarvitsevat vuoteeseen hoitamista. On väärin, jos vanhus viedään vieraaseen paikkaan kauas kodistaan ja läheisistään. Se ei ole ihmisarvoista kohtelua.

Tuuli puhaltaa Koitijärveltä. Keränen tarttuu vaimonsa käteen. Kuun lopussa tulee 50 vuotta ensikohtaamisesta keskikoulun penkillä. Avioliittoakin on takana jo 46 vuotta.

– Pitkän liiton salaisuus on siinä, että puhutaan ja kuunnellaan toista, he sanovat.

Molemmat odottavat tulevaa kevättä, jolloin vihdoin on enemmän aikaa olla yhdessä. Mökillekin ehditään varmasti useammin. Niilolla on pitkä lista tekemättömiä töitä.

– Välillä mietin, mitä kaikkea olisin saanut aikaiseksi, jos en olisi enää eduskunnassa. Kaiken kaikkiaan eduskunnasta jäävät kokemukset ovat kuitenkin voittopuolisesti myönteisiä.

Haastattelu on julkaistu alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 26.10.2018. Lehden voit tilata täältä.