Dramaattinen pörssiviikko päättyi plussalle

Talous

Syvässä laskussa alkanut pörssiviikko päättyi reippaaseen nousuun sekä Helsingissä että muulla Euroopassa. Helsingin yleisindeksi kipusi reilut kaksi prosenttia plussalle ja indeksi päätyi pistelukuun 10 780. Alimmillaan käytiin maanantaina, jolloin lukema vajosi alle 10 000 pisteen.

Kovia kokenut Fortum päätyi 3,4 prosentin nousuun ja korjasi siten viime aikojen kurssisyöksyä hieman. Nokian Renkaat paikkasi rajua laskuaan 3,6 prosentin nousulla. Puolessa vuodessa Fortum on kuitenkin laskenut liki 40 prosenttia, ja rengasyhtiön kurssi on laskenut alle puoleen.

Paremmista näkymistä kertonut ravintolayhtiö Noho Partners nousi yli kahdeksan prosenttia.

Kurssit päätyivät nousuun myös Frankfurtissa ja Pariisissa. Moskovan noteerauksia ei taaskaan saatu, sillä pörssi on pysynyt säpissä tämänkin viikon.