Boris-myrskyn nostattamien tulvien kuolonuhrien määrä on noussut jo 11:een
Keski- ja Itä-Eurooppaa riivaavan Boris-myrskyn nostattamien tulvien kuolonuhrien määrä on noussut jo 11:een, kertoivat alueen viranomaiset maanantaina. Useita ihmisiä on edelleen kateissa. Lisäksi suuri määrä ihmisiä on evakuoitu kodeistaan.
Romanian pelastusviranomaiset ovat kertoneet kuudesta ja Itävallan viranomaiset kolmesta kuolonuhrista. Lisäksi Puolassa ja Tshekissä on kuollut kummassakin ainakin yksi ihminen.
Tshekissä joillakin alueilla on satanut kolmen kuukauden sademäärä vain kolmessa päivässä, kertoo BBC.
Esimerkiksi Ostravassa tulvat pakottivat sulkemaan lämpöä ja kuumaa vettä kaupunkilaisille tuottavan voimalan ja kaksi kemiantehdasta.
Tshekin pääministeri Petr Fiala kertoi sunnuntai-iltana viestipalvelu X:ssä, että maassa oli evakuoitu yli 12 000 ihmistä.
Unkarin pääministeri Viktor Orban puolestaan ilmoitti maanantaina X:ssä siirtävänsä myrskyn takia kaikki kansainväliset velvollisuutensa. Orbanin oli määrä puhua keskiviikkona Euroopan parlamentissa Unkarin EU:n neuvoston puheenjohtajuuskauden ohjelmasta.
Boris-myrsky on torstaista lähtien riepotellut Tshekin lisäksi Itävaltaa, Puolaa, Romaniaa, Unkaria ja Slovakiaa. Tulvavedet ovat peittäneet alleen kyliä ja tuhonneet tuhansia koteja.
Sunnuntaina Puolan pääministeri Donald Tusk kiersi Kaakkois-Puolassa sekä Puolan ja Tshekin rajalla sijaitsevalla Klodzkon alueella, jota tulvat ovat koetelleet pahimmin. Tuskin mukaan Klodzkossa oli evakuoitu 1 600 ihmistä tulvien tieltä. Puolan armeija auttaa pelastajia katastrofialueella.
Tusk on julistanut maassa luonnonkatastrofitilan.
Itävallassa pääkaupunki Wieniä ympäröivä maakunta on julistettu tuhoalueeksi ja sen johtajat puhuvat ”ennennäkemättömän äärimmäisestä tilanteesta”.