Boeingin Starliner-avaruusaluksen miehitettyä testilentoa lykättiin vain pari tuntia ennen h-hetkeä
Boeingin Starliner-avaruusaluksen ensimmäistä miehitettyä testilentoa päätettiin lykätä vain noin kaksi tuntia ennen suunniteltua laukaisua. Asiasta kertoi Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa varhain tiistaina Suomen aikaa.
Uutistoimisto AFP:n mukaan lykkäys liittyy tuoreeltaan havaittuun turvallisuusongelmaan.
Seuraava mahdollinen laukaisuhetki koittaa jo tiistai-iltana paikallista aikaa. Heti ei ollut kuitenkaan selvää, kuinka suuresta ongelmasta on kyse ja voidaanko se ratkaista raketin ollessa laukaisualustalla. Nasa sanoi järjestävänsä myöhäisillan lehdistötilaisuuden tarjotakseen lisätietoja.
Nasa toivoo onnistunutta Starliner-testilentoa, jotta se saisi toisenkin avaruusaluksen, jolla viedä astronautteja Kansainväliselle avaruusasemalle (ISS).
Nasalla on sopimus miehitetyistä lennoista ainakin miljardööri Elon Muskin SpaceX:n ja Boeingin kanssa. SpaceX:n Dragon-alus sai puhtaat paperit ISS-reissuja varten vuonna 2020.