Bloomberg: EU harkitsee irrottavansa 20 pankkia Swift-järjestelmästä osana uusia Venäjä-pakotteita
EU harkitsee irrottavansa yli 20 pankkia kansainvälisestä Swift-maksujärjestelmästä, kertoo uutistoimisto Bloomberg. Lisäksi EU:n suunnitelmissa on venäläisen öljyn hintakaton lasku sekä ja Nord Stream -kaasuputkien kielto.
Suunnitelmat ovat uutistoimiston lähteiden mukaan osa uutta pakotepakettia, jonka tavoitteena on luoda Venäjälle painetta lopettaa Ukrainan sota.
EU-komissio on kysynyt jäsenmaiden mielipidettä suunnitelmiin. Päätöksiä mahdollisten uusien pakotteiden aikataulusta ei lähteiden mukaan ole vielä tehty.
EU-pakotteet vaativat kaikkien jäsenmaiden hyväksynnän.
Lisäksi EU:n kerrotaan harkitsevansa liiketoimintakieltoja noin parillekymmenelle pankille sekä 2,5 miljardin euron edestä uusia rajoitteita kaupalle. Toimilla pyritään suitsimaan Venäjän käymää kauppaa ja sen mahdollisuuksia saada käsiinsä uutta teknologiaa, jota tarvitaan aseiden valmistukseen.