Biden: Teen töitä, jotta Ukraina saisi luvan käyttää pitkän kantaman ohjuksia iskuissaan Venäjälle
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on sanonut tekevänsä töitä sen eteen, että Ukraina voisi saada luvan käyttää yhdysvaltalaisvalmisteisia pitkän kantaman ohjuksia iskuissa Venäjälle.
Biden kommentoi asiaa toimittajille varhain keskiviikkona Suomen aikaa sen jälkeen, kun häneltä oli kysytty, aikooko hän poistaa Ukrainalta pitkän kantaman ohjusten käyttöä koskevat rajoitukset.
Julkisuuteen on noussut viime aikoina tiedustelutietoja, joiden mukaan Iran olisi toimittanut Venäjälle ballistisia ohjuksia. Kyseisistä länsimaisista tiedustelutiedoista on kertonut ainakin EU, joka aikoo vastata uusilla pakotteilla Irania vastaan, jos tiedoille saadaan vahvistus.
– Tutkimme asiaa tarkemmin jäsenvaltioidemme kanssa ja jos tieto vahvistetaan, tämä toimitus merkitsisi merkittävää aineellista eskalaatiota Iranin tuessa Venäjän laittomalle hyökkäyssodalle Ukrainaa vastaan, sanoi EU:n ulkopoliittisen edustajan Josep Borrellin tiedottaja Peter Stano.
Ukraina on jo pitkään vaatinut, että länsimaat antaisivat sille luvan käyttää toimittamiaan pitkän kantaman ohjuksia iskuihin Venäjän maaperälle.
Iranin ulkoministeriön edustaja on kiistänyt väitteet aseiden toimittamisesta.
Venäjän hallinto ei puolestaan ole suoraan kiistänyt asiaa.
– Olemme nähneet tämän raportin, tällaiset tiedot eivät joka kerta ole totta, sanoi Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov maanantaina.
– Iran on tärkeä kumppanimme, kehitämme kauppa- ja taloussuhteitamme, kehitämme yhteistyötämme ja vuoropuheluamme kaikilla mahdollisilla aloilla, mukaan lukien kaikkein herkimmillä aloilla, Peskov lisäsi.
Iranin mahdolliset ohjustoimitukset Venäjälle nousivat julkisuuteen viime viikolla, kun Wall Street Journal kirjoitti Yhdysvaltojen kertoneen liittolaisilleen, että Iran on toimittanut Venäjälle lyhyen kantaman ballistisia ohjuksia.