–Asumme Suomessa kahden kulttuurin välissä– – Millaisia ovat Suomen muslimit?
Islam on ollut viime vuodet otsikoissa pääasiassa kielteisissä merkeissä.
Erityisesti Euroopan oikeistopopulistiset liikkeet ovat saaneet polttoainetta toiminnalleen islamin ja lännen välisestä vastakkainasettelusta.
– Kaikki muslimit eivät ole terroristeja, mutta kaikki terroristit ovat muslimeita, kuuluu tavallinen islamofobinen iskulause, jota on käyttänyt muun muassa perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen.
Samaan aikaan Euroopassa ja Amerikassa elää miljoonia lännessä syntyneitä ja kasvaneita muslimeita. Myös Suomessa islamiin uskovien määrä kasvaa.
Keitä suomalaiset muslimit ovat, ja kuinka uskonto vaikuttaa heidän elämäänsä?
On heinäkuinen keskiviikkoaamu. Espoolaisella jalkapalloareenalla valmistaudutaan viettämään muslimien vuoden kohokohtaa: Id al fitr -juhlan aamurukousta.
Aurinko paistaa. Areenan piha täyttyy pikkuhiljaa ihmisistä ja autoista. Eri tyylein itsensä hunnunneita naisia, miehiä puvuissa tai pitkissä valkoisissa mekoissa, röyhelöhameisia tyttöjä, poikia kauluspaidoissa tai liivi päällä.
Tervehditään tuttuja ja halataan lämpimästi, jos ollaan samaa sukupuolta. Täällä miehet ja naiset eivät kättele toisiaan. Puoleen sääreen ulottuva hame tuntuu lyhyeltä.
Lasten ilmapalloissa lukee Eid Mubarak – siunattua Id-juhlaa.
Sisällä jalkapalloareenalla häikäisevän kirkas auringonvalo siivilöityy kattoikkunoista vihreälle tekonurmelle.
Areenalle saapuu myös Habiba Ali. 29-vuotiaan seitsemän lapsen yksinhuoltajan aamu on alkanut seitsemältä, vaikka juhlaa varten hankitut uudet vaatteet ja henna-tatuoinnit on laitettu valmiiksi jo edellisenä iltana.
Id-juhla on muslimeille samankaltainen perhejuhla kuin joulu on kristityille. Se on myös palkinto kuukauden kestävästä ramadan-paastosta.
– Parasta Idissä on serkkujen ja muiden sukulaisten tapaaminen, sanoo 10-vuotias Mumina.
– Idiin kuuluu siivoaminen ja että isot tytöt laittaa huivin, 7-vuotias Maryama miettii.
Rukousmatot levittyvät ystävien ja sukulaisten vierelle. Kengät jätetään areenan laitamille tai maton eteen. Kaiuttimista kuuluu äänite resitaatiosta, rukouslaulusta.
– Jumala on suuri, me kiitämme Häntä, kiitokset olkoon Jumalalle, ei ole muuta Jumalaa kuin Allah, Ali kääntää sanat.
Nuorimmaisia poikia, Anwaria ja Amiinia, on vaikeaa saada irrotetuksi puhelimen äärestä.
– Me ei tultu tänne, että me leikitään puhelimella. Menkää seurustelemaan ihmisten kanssa, Ali kehottaa suomeksi.
Suomen pieni muslimiyhteisö on poikkeuksellisen moni-ilmeinen, kertoo uskontotieteilijä Teemu Pauha Helsingin yliopistosta.
– Suomalaisilla muslimeilla ei ole selkeää yhtä alkuperämaata, toisin kuin esimerkiksi Ranskassa, Saksassa ja Isossa-Britanniassa.
Erityistä Suomen muslimiväestölle on myös se, että monet ovat joko itse tai vanhempiensa kautta pakolaistaustaisia.
Ali päätyi Suomeen 1990-luvulla perheenyhdistämisen kautta pari vuotta sen jälkeen, kun hänen isänsä oli kuollut Somalian sisällissodassa.
Mentyään naimisiin hän muutti miehensä perässä Englantiin, mutta palasi kuopusta odottaessaan takaisin Suomeen lapsikatraansa kanssa.
Nyt nainen työskentelee yhteisökoordinaattorina mahanmuuttajatyön parissa ja on aktiivinen Sdp:n kuntapoliitikko. Hänelle uskonto on tärkeä asia.
– Se opastaa oikealle polulle ja käskee kohtelemaan ihmisiä hyvin, uskonnosta riippumatta, Ali kertoo.
Uskonto opastaa oikealle polulle ja käskee kohtelemaan ihmisiä hyvin.
Habiba Ali
Elä Jumalan käskyjen mukaan ja kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan.
Näin islamin ohjeet uskovalle tiivistää imaami Abbas Bahmanpour Mellunmäen moskeijasta.
– Islam opettaa, kuinka elää hyvää ja tasapainoista elämää, joka johtaa onnellisuuteen maallisessa ja tuonpuoleisessa elämässä, hän selittää uskonnon tarkoitusta.
Bahmanpour on syntynyt Iranissa, mutta kasvanut Suomessa. Suomalaisen äidin ja iranilaisen isän poika harkitsi armeijan jälkeen kirjallisuustieteiden pariin hakeutumista, mutta päätyi Lontooseen opiskelemaan islamia.
Nyt Bahmanpour, 30, on palannut Suomeen. Hän asuu tanskalais-irakilaisen vaimonsa Saharin ja poikansa Karimin kanssa Vantaalla opiskelija-asunnossa ja kirjoittaa väitöskirjaa islamin historiasta.
Bahmanpour on saanut kielteistä julkisuutta perusteltuaan julkisuudessa islamin kielteistä suhtautumista homoseksuaalisuuteen sekä sitä, että osa muslimeista kieltäytyy kättelemästä vastakkaisen sukupuolen edustajia.
– On hyvä, että islam kiinnostaa, mutta joskus median asenne ärsyttää. Vastuullinen journalismi on harvassa ja kilpailu lukijoista on johtanut sensaatiohakuisuuteen, hän kritisoi.
Monen suomalaisen korviin mustavalkoiselta tuntuvat säännöt ovat Bahmanpourin mielestä perusteltuja, koska harmaat alueet johtavat helposti väärinkäytöksiin.
– Jumala rakastaa meitä ja haluaa meille pidemmällä tähtäimellä hyvää. Aivan kuten isä ja äiti käskevät lapsia harjaamaan hampaat ja tekemään läksyt, koska valvovat lasten etua pitkällä tähtäimellä.
Hän uskoo, että kättelyn salliminen johtaisi seuraavana kysymykseen halaamisen ja suutelun sallimisesta.
– Rajan täytyy olla selkeä: ei fyysistä kontaktia vastakkaisen sukupuolen kanssa, ellei ole kyse lähisukulaisista.
– Alkoholin suhteen islam opettaa, että alkoholinkäytöllä on sekä hyviä että huonoja seurauksia. Huonot seuraukset ovat kuitenkin hyviä suuremmat. Siksi pirulle ei pidä antaa pikkusormea, Bahmanpour selittää.
– Muslimi ei saa olla tilassa, jossa ei voi täysin kontrolloida omia tekojaan.
Tutkijoilla ei ole tarkkaa tietoa siitä, miten hartaasti Suomessa asuvat muslimit harjoittavat uskontoaan.
Pauha kertoo, että arvioita voi tehdä ihmisten taustojen perusteella. Esimerkiksi käännynnäiset ovat voimakkaammin uskonnollisia kuin uskontoon kasvaneet keskimäärin.
– Näyttää myös siltä, että uskonnon merkitys yksilön elämässä korostuu maahanmuuton seurauksena. Etenkin, jos on edellisessä kotimaassaan kuulunut uskonnolliseen enemmistöön ja nyt edustaa vähemmistöä, Pauha sanoo.
– Muslimienemmistöisessä maassa uskontoa mietitään vähemmän, Bahmanpou selittää.
Maahanmuuttajien lasten uskonnollisuuden aste mukautuu usein valtaväestöön, mikä Suomessa tarkoittaisi musliminuorten maallistumista vanhempiinsa verrattuna.
Toisaalta yhteiskunnalliset tekijät, kuten ympäristön asenne islamia kohtaan, voivat kuljettaa nuorta vastakkaiseen suuntaan.
– Jos maahanmuuttajien lasten on vaikea kokea itsensä osaksi yhteiskuntaa, he saattavat hakea identiteettiään uskontoperinteestä, nuoria suomalaisia muslimeita tutkinut Pauha sanoo.
Nuorten muslimeiden näkemykset islamista saattavat poiketa heidän vanhemmistaan.
Kun esimerkiksi Afrikasta tai Lähi-idästä Suomeen aikuisena muuttanut muslimi hahmottaa uskonnon kotimaansa perinteiden kautta, monet nuoret muslimit etsivät ”todellista islamia” esimerkiksi kansainvälisten muslimisaarnaajien YouTube-videoista.
Pauha kertoo haastatteluissa havainneensa, että suomalaisuuden ja muslimi-identiteetin yhdistäminen pohdituttaa nuoria.
– He näkevät suomalaisessa yhteiskunnassa paljon islamin periaatteiden kanssa yhteisiä arvoja kuten luotettavuus, rehellisyys, velvollisuudentunto ja vaatimattomuus. Suomalaisuus assosioidaan kuitenkin vahvasti kristillisyyteen, ja osa kulttuurista, etenkin runsas alkoholinkäyttö, nähdään vieraana.
Vertaistukea etsitään yhdistystoiminnasta, jossa nuoret muslimit kohtaavat ratsastusleirin, melontaretken tai grilli-iltojen merkeissä.
Bahmanpourin kokemus on, että nuoret muslimit tuntevat elävänsä jatkuvasti suurennuslasin alla ja analyysin kohteena.
– He tuntevat itsensä suomalaisiksi, ja heille on vaikeaa, että heidät nähdään jatkuvasti erilaisina. Ei ole yllätys, jos nuori ei koe kuuluvansa tänne, jos häneltä tiedustellaan jatkuvasti hänen alkuperäänsä.
Bahmanpour uskoo, että kymmenen vuoden kuluttua tilanne saattaa kuitenkin olla toinen.
– Viime vuosina on alettu pohtia, mitä eurooppalaisuus tai suomalaisuus tarkoittaa. Globaalissa maailmassa etniset rajat häilyvät. Suomalaisia on kaikenlaisia: eri näköisiä ja erilaisia vakaumuksia, hän pohtii.
Nuoret muslimit tuntevat itsensä suomalaisiksi.
Abbas Bahmanpour
Kahden kulttuurin välissä kasvamisesta on kokemusta 26-vuotiaalla Asiya Abdillahilla.
Oppisopimuksella nuoriso- ja vapaa-ajantyön ohjaajaksi opiskelevan Abdillahin molemmat vanhemmat ovat kuolleet, joten kasvatus on ollut vanhempien sisarusten vastuulla.
Hän asuu kämppiksen kanssa ja kertoo elävänsä normaalia suomalaisen nuoren elämää.
– Minulla on ollut erilaisia kausia uskonnon suhteen. Välillä olin todella aktiivinen. Tällä hetkellä käyn moskeijassa vaihtelevasti, mutta naiselle se ei olekaan pakollista, hän selittää.
Abdillahin päässä ei haastatteluhetkellä ole huivia. Huivittomuuden syy ei kuitenkaan ole uskonnollinen kapina vaan elämänvaihe.
– Huivi on vain vaate. Islamin viiden pilarin mukaan tärkeintä on uskoa Jumalaan, rukoilla, paastota, antaa almuja ja tehdä pyhiinvaellus – tässä järjestyksessä. Huivia ei edes mainita.
– Mielestäni olisi tekopyhää käyttää huivia, jos ei elä kaikkien periaatteiden mukaisesti, hän pohtii.
Seitsemän lapsen äiti yrittää opettaa lapsilleen oman kulttuurinsa ja uskontonsa, mutta Ali kertoo ymmärtävänsä, että jälkipolvet eivät tule kaikessa seuraamaan äitinsä neuvoja.
– Me asumme Suomessa kahden kulttuurin välissä, hän pohtii.
Ali ei käyttänyt nuorempana huivia, mutta nyt tuntee sen osaksi omaa persoonaansa.
– En pystyisi olla ilman huivia. Se suojaa ja on osa minua. Pikkusiskoni on malli. Hän ei käytä huivia eikä varmaan käyttäisi vaatteitakaan, jos ei olisi pakko, hän nauraa.
– Käymme asiasta väittelyitä, mutta minulla ei ole silti oikeutta sanoa, että hän ei olisi muslimi. Usko on sydämessä. Voi olla, että joku huiviton nainen rukoilee minua enemmän ja auttaa köyhiä.
Tutkija Pauha muistuttaa, että maailman miljoonien ihmisten muslimiyhteisöön mahtuu näkemyksiä laidasta laitaan. Samoin suomalaisten muslimien arvot ja tavat eroavat.
– Islam on verrattavissa kristinuskoon siinä, miten paljon erilaisia mielipiteitä uskovilla on, hän sanoo.
Pauhan mielestä oppiin keskittyvä islam-keskustelu ei välttämättä lisää ymmärrystä muslimien ja valtaväestön välillä, sillä muslimit ovat paljon muutakin kuin uskontonsa edustajia.
– Kun kuulet, että joku on muslimi, et välttämättä tiedä vielä paljonkaan hänestä. Kannattaa kysyä, mitä muuta ihminen on, Pauha neuvoo.
Rukouksen alkaessa jalkapalloareenalle on kokoontunut satoja ihmisiä, vaikka samaan aikaan vastaava tilaisuus on käynnissä kaikissa pääkaupunkiseudun moskeijoissa.
Viime tipassa paikalle ehtinyt isä hyssyttää itkuista tytärtä sylissään ja hipsii vähin äänin seisomaan nousseen joukon jatkoksi.
Kädet kohoavat korviin. ”Allahu Akbar”, ”Jumala on suurin”. Kädet menevät ristiin, nousevat korviin, tippuvat alas ja nousevat jälleen.
Huulilta kantautuu imaamin perässä toistettu rukouslaulu. ”Subhan Allah”, ”kunnia Jumalalle”, ”aoozubillah”, ”etsin turvapaikkaa Jumalan luota”. Kädet menevät ristiin.
Polvet koukistuvat, otsa koskettaa maata. ”Allahu Akbar”.
Jumalalle saan olla pelkkä Habiba.
Habiba Ali
Habiba Alille rukous tuo kyyneleet silmiin.
Hän muistelee aamun tunnelmaa, kun olemme siirtyneet Id-juhlinnassa espoolaiseen kauppakeskukseen ja nälkäiset lapset ovat saaneet hampurilaiset ja ranskalaiset eteensä.
– Maailman tilanne on sellainen, että joka paikassa ammutaan ja terroristit tappavat ihmisiä islamin nimissä. Nykyään pelottaa matkustaa Euroopassakin, Ali pohtii reaktiotaan.
Hän kertoo saavansa rukouksesta voimaa epävarmuuden ja arjen kiireiden keskellä.
– Se on ihana tunne, jota on vaikea kuvailla. Pääset lähemmäs Jumalaa. Tavallisesti joudut aina olemaan jossain roolissa: äiti, maahanmuuttaja tai suomalainen. Rukoillessa ei tarvitse olla mitään näistä. Jumalalle saan olla pelkkä Habiba.
Reportaasi ilmestyi alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 2.9.2016. Lehden voi tilata täältä .
