Arizonan kuvernööri allekirjoitti lain 1800-luvulta peräisin olleen aborttilain kumoamiseksi
Yhdysvalloissa Arizonan demokraattikuvernööri Katie Hobbs allekirjoitti torstaina lain 1800-luvulta peräisin olleen aborttilain kumoamiseksi. Osavaltion edustajainhuone äänesti tiukan aborttilain kumoamisen puolesta viime viikolla ja senaatti keskiviikkona.
Washington Postin mukaan kumoamismenettelyn voimaan astumisessa voi mennä vielä kuukausiakin. Oikeusministerin kanslian viestintäjohtajan mukaan tiukka aborttilaki voikin tulla voimaan joksikin aikaa tulevana kesänä. Arizonan korkein oikeus päätti viime kuussa, että laille ei ole estettä ja sen on ollut määrä tulla voimaan kesäkuussa.
Ainakin kuvernööri Hobbs sekä seksuaaliterveysjärjestö Planned Parenthood ovat vedonneet tuomioistuimeen, että se viivästyttäisi vuoden 1864 lain täytäntöönpanoa.
Laki kieltää aborttien teon vankilarangaistuksen uhalla, eikä salli poikkeuksia esimerkiksi raiskaus- tai insestitapauksissa.