Apteekkialan säätely vihdoin uusiksi – Sarkkinen toi Sipilän hallituksen rauenneen esityksen uudelle eduskuntakierrokselle
Eduskunta sai keskiviikkona sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkisen (vas.) uudelleen paketoimana käsittelyynsä vanhan tutun esityksen viime vaalikaudelta.
Kyse on Juha Sipilän (kesk.) hallituksen valmistelemasta apteekkialan sääntelystä, jonka käsittelyssä vaalikausi loppui kesken ja esitys raukesi. Viime hallitusneuvotteluissa sovittiin, että säännökset valmistellaan uudelleen eduskunnan käsittelyyn.
Lainmuutoksella yritetään parantaa ja joustavoittaa apteekkitoimintaa ja lisätä apteekkien määrää sekä edistää kilpailua ja apteekkipalveluiden saatavuutta.
Sarkkinen selvitti, että Fimea voisi päättää uuden apteekin perustamisesta lääkkeiden saatavuuden ja riittävien apteekkipalveluiden turvaamiseksi.
Ministerin mukaan apteekkeja ja sivuapteekkeja voitaisiin perustaa nykyistä helpommin myös sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköiden, kuten sairaaloiden, yhteyteen. Näin turvattaisiin erityisesti sairaalasta kotiutuvien ja päivystyksessä asioivien potilaiden lääkehoidon viiveetön ja joustava saatavuus.
Lakiin ehdotetaan uutta säännöstä apteekkien noutolokerikoista sekä tarkennuksia verkkoapteekkitoiminnan sääntelyyn. Apteekkien itsehoitolääkkeiden hintakilpailu mahdollistettaisiin vähittäishintatasolla.
– Apteekit voisivat siis myydä itsehoitolääkkeitä halvemmalla hinnalla kaventamalla omaa myyntikatettaan, Sarkkinen selvitti.
Ministerin mukaan asetuksella voitaisiin säätää joillekin itsehoitolääkkeille myös yhtenäinen valtakunnallinen hinta, jos kävisi ilmi, etteivät ne sovellu hintakilpailun piiriin. Farmaseuttien olisi varmistettava neuvonnalla, ettei asiakas tee hinnan ohjaamana lääkkeiden järkevän ja tarkoituksenmukaisen käytön näkökulmasta väärää ostopäätöstä.
Esitys sai eduskunnalta myönteisen vastaanoton oppositiota myöten, joskin joitakin huolenaiheita nostettiin esiin.
Kokoomuksen Timo Heinonen korosti apteekkien osaavan henkilökunnan merkitystä.
– Viime kesänä ihan julkisuudessa oli esimerkiksi kollegamme Petteri Orpon tapaus, jossa hän meni apteekkiin ja apteekin osaava henkilökunta totesi, että teillä on tällaiset ja tällaiset oireet, otetaan ambulanssi.
Heinosen mukaan hetken kuluttua mies oli sairaalassa ja sai Suomen parasta hoitoa.
– Olisiko näin käynyt Salen kassalla, voi kysyä, ja epäillä, että ei olisi, Heinonen pohdiskeli.