Annika Saarikko purkaa tuntojaan: ”Huomasin, että poliittisessa työssäni olin tullut tienhaaraan, jossa piti valita suunta”

Keskusta

Keskustan puheenjohtajakilpaan torstaina ilmoittautunut Annika Saarikko on purkanut tuntemuksiaan Facebook-päivityksessään.

Saarikko toteaa saaneensa viimeisen vuorokauden aikana runsaasti viestejä ja tuenilmauksia.

– Jokaisesta tsempistä ja tuesta tunnen suurta kiitollisuutta. Elämässäni on nyt käynnistynyt ihmeellinen, poikkeuksellinen ajanjakso. Se huipentuu Ouluun syyskuun alkupuolella, hän kirjoittaa Facebookissa.

Suuntaa ja sydäntä

Innostuksen, ilon ja kannustuksen sanat. Olen saanut niitä viimeisen vuorokauden aikana osakseni monin eri viestein. Jokaisesta tsempistä ja tuesta tunnen suurta kiitollisuutta. Mukana on jo nyt upea joukko ihmisiä – kiitos! Elämässäni on nyt käynnistynyt ihmeellinen, poikkeuksellinen ajanjakso. Se huipentuu Ouluun syyskuun alkupuolella. Toivon, että joka tapauksessa – kävi vaalissa miten tahansa – tämä kaikki johtaa Keskustan kannalta virkeämpään, valoisaan aikaan. Toivon, että voisimme kertoa kampanjassa yhdessä tukijoideni kanssa Keskustasta hyvää myös jotain puolueen ulkopuolisille, kaikille suomalaisille. Olen ehdokkuudestani levollisin mielin. Päätöksen tekeminen kisaan lähdöstä oli vaativa jakso kuluneessa kesässä. Opin ennen kaikkea itsestäni paljon. Huomasin, että poliittisessa työssäni olin tullut tienhaaraan, jossa piti valita suunta. Valitsin suunnan – ja sydämen. Teen parhaani, kerron ajatukseni ja olen oma itseni. Jos puolue ja sen jäsenet tarvitsevat minua, olen valmis. Seuraavien viikkojen aikana saan tavata keskustalaisia eri puolilla Suomea, jakaa näkemyksiäni Suomen ja Keskustan suunnasta, saan tulla arvioiduksi ja saan tulla kuulluksi. Haastan ja minua haastetaan. Oikeastaan aika mielettömän hieno homma on aluillaan. Aurinkoista alkavaa elokuuta kaikille! ☀️🍀🧡

Julkaissut Annika Saarikko Perjantaina 31. heinäkuuta 2020

Saarikko toivoo, että kävi vaalissa miten tahansa, tämä kaikki johtaa keskustan kannalta virkeämpään, valoisaan aikaan.

– Toivon, että voisimme kertoa kampanjassa yhdessä tukijoideni kanssa keskustasta hyvää myös jotain puolueen ulkopuolisille, kaikille suomalaisille.

Päätöksen tekeminen kisaan lähdöstä oli Saarikon mukaan vaativa jakso kuluneessa kesässä.

– Opin ennen kaikkea itsestäni paljon. Huomasin, että poliittisessa työssäni olin tullut tienhaaraan, jossa piti valita suunta. Valitsin suunnan – ja sydämen. Teen parhaani, kerron ajatukseni ja olen oma itseni. Oikeastaan aika mielettömän hieno homma on aluillaan.