Andersson: Hallituksen tulisi harkita ruoan arvonlisäveron alentamista 10 prosenttiin
Vasemmistoliitto esittää, että hallitus harkitsisi ruoan arvonlisäveron alentamista esimerkiksi 10 prosenttiin yleisen ansiotuloverokevennyksen sijasta.
Näin sanoi puolueen puheenjohtaja Li Andersson puoluekokoukselle pitämässään puheessa Porissa. Hänen mukaansa tämä on vaihtoehto siinä tapauksessa, jos tässä tilanteessa halutaan käyttää julkisia varoja veronkevennyksiin.
Anderssonin mielestä ruoan arvonlisäveron alentaminen olisi kohdennettu keino puuttua elinkustannusten nousuun ja tukisi erityisesti niitä, joiden menoista iso osa kuluu juuri ruokaan.
Vasemmistoliiton tänään alkaneen puoluekokouksen odotetuinta antia on, miten puolue linjaa uusiksi kantansa Natoon. Nykyisessä tavoiteohjelmassa vasemmistoliiton kanta on kielteinen.
Linjaus on uusittava, koska eduskunta on jo päättänyt, että Suomi hakee Nato-jäsenyyttä.
Andersson sanoi puheessaan toivovansa, että puolue voisi tässä kokouksessa huomioida jo tehdyt ratkaisut ja suunnata katseen nykyiseen tilanteeseen ja tulevaisuuteen ja ennen kaikkea vasemmistoliittolaisia yhdistäviin teemoihin ja tavoitteisiin.
– Tämä kevät on pakottanut meidät siirtymään pohdinnoissamme abstraktien periaatteiden tasolta siihen, minkälaisia käytännön kantoja me tässä epätäydellisessä ja väkivaltaisessa maailmassa haluamme ottaa ja joudumme ottamaan, hän sanoi.
Uuden tavoiteohjelman luonnoksessa ei otetakaan enää puolustusliittoon sen enempää kielteistä kuin myönteistäkään kantaa, vaan linjataan siitä, mitä puolue Nato-jäsenyydeltä edellyttää.
Tavoiteohjelma hyväksytään sunnuntaina, jolloin ohjelmasta on myös äänestykset.
Nato jakaa voimakkaasti mielipiteitä vasemmistoliitossa. Vielä on kuitenkin hankala arvioida, pitääkö uudesta linjauksesta äänestää, vasemmistoliitosta kerrotaan. Eduskunnassa Nato-jäsenyyden hakemista vastusti kuusi vasemmistoliiton kansanedustajaa.
– Eduskuntaryhmässä päätimme antaa kaikille kansanedustajille mahdollisuuden äänestää oman näkemyksensä ja omatuntonsa mukaan. Minusta se on ainoa kestävä tapa toimia silloin, kun merkittävässä kysymyksessä on aidosti erilaisia perusteltuja näkemyksiä, Andersson sanoi.
Päätös siitä, että puolue ei jätä hallitusta Naton takia syntyi selkein äänin 52–10 eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuston yhteiskokouksessa.
Kolmepäiväiseen puoluekokoukseen Porissa osallistuu noin 300 puoluekokousedustajaa keskustelemaan ja päättämään siitä, miltä vasemmistoliiton lähivuosien politiikka vajaa vuosi ennen eduskuntavaaleja näyttää. Yhteensä osallistujia on noin 500.
Puoluekokouksessa valitaan lauantaina uusi puoluejohto. Puheenjohtaja Li Anderssonilla ei ole vastaehdokkaita, mutta periaatteessa ehdokkaita voi tulla vielä perjantaihin kello kahdeksaantoista mennessä.
Lisäksi puoluekokous käsittelee puolueen jäsenistöltä tulleet aloitteet, joita on jätetty ennakkoon 122. Ne käsittelevät puolueen sääntöjä, järjestötoimintaa sekä poliittisia periaatteita ja tavoitteita.
Puolueen tavoiteohjelman lisäksi kokouksessa päivitetään periaateohjelma, jonka viimeisin päivitys on vuodelta 2007.