Anders Adlercreutz ilmoittautui ehdolle Henrikssonin seuraajaksi
Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz pyrkii Rkp:n puheenjohtajaksi. Asiasta kertovat useat suomalaiset mediat.
Rkp:n nykyinen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson kertoi tiistaina, ettei hän pyri jatkokaudelle. Valinta tehdään joko kesäkuun puoluekokouksessa tai syksyllä.
Adlercreutz sanoo Demokraatille miettineensä ratkaisua jo pari kuukautta. Henriksson kertoi jo aiemmin pyrkivänsä europarlamenttiin toukokuun vaaleissa.
– Oli oikeastaan vain ajan kysymys, koska se oikeasti lähtee käyntiin. Ajattelen, että kaikilla ehdokkailla on ollut hyvin aikaa pohtia itsekseen, mitä ajattelee. Itselleni tämä pari kuukautta riitti ajaksi, Adlercreutz summaa.
Hänen mukaansa puheenjohtajalle on tärkeää palauttaa äänestäjien luottamus kannatustaan menettäneeseen puolueeseen.