Analyysi: Presidentinvaalit eivät lievitä SDP:n ahdistusta

SDP saa värikkäiden vaiheiden jälkeen viimein presidenttiehdokkaan. Jäsenäänestyksen tulos julkistetaan viikonloppuna Jyväskylässä kokoontuvassa puoluevaltuustossa.

Jos sinänsä vähäisen julkisen pöhinän perusteella voi jotain päätellä, ehdokkuuteen on vahvoilla kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta. Hänen taakseen ovat asettuneet myös monet nimidemarit.

Myös kokenut ministeri ja kansanedustaja Tuula Haatainen kerännee kohtalaisen kannatuksen. Kansanedustaja Sirpa Paatero on arvioitu kisan peränpitäjäksi.

Kolmatta kauttaan eduskunnassa istuva Feldt-Ranta, 49, on pätevä ammattipoliitikko, jonka kokemus on kerätty tosin muualta kuin ulkopolitiikan saralta. Niissäkään keskusteluissa hän tuskin jää jalkoihin, jos puolueväki presidenttiehdokkuuden suo.

Mihin takavuosien presidenttipuolue sitten voi asettaa riman tammikuun vaaleissa?

Paavo Lipposen viime presidentinvaalien viides 6,7 prosentin kannatuksella oli valtiomiessarjan ehdokkaalle häpeällisen heikko, ja moni demariaktiivi kantaa siitä huonoa omatuntoa vieläkin.

Lipposen ansioluettelon olisi kuitenkin pitänyt periaatteessa riittää kisan finaaliin, nyt tuskallisen prosessin jälkeen jalkeille saadulta kakkoskorin ehdokkaalta ei voi odottaa ihmeitä.

Viime vaaleissa SDP:n äänestäjät karkasivat ensimmäisellä kierroksella kokoomuksen Sauli Niinistön ja vihreiden Pekka Haaviston taakse.

Realismia ovat nytkin sijat 3–5, kun muita kuin uskollisimpien jäsenkirjademarien ääniä ei taida juuri olla jaossa.

SDP:n presidentinvaalikuvioita kiinnostavampaa taitaa olla, mitä puolueessa tapahtuu vaalien jälkeen.

Eduskuntavaaleihin on kohta enää 1,5 vuotta, eikä suurimman oppositiopuolueen pitäisi olla niissä 15 prosentin lukemissa, joissa SDP laahustaa nyt.

Esimerkiksi vastaavana ajankohtana syksyllä 2013 silloinen suurin oppositiopuolue keskusta oli gallupeissa ykköspaikalla 22-23 prosentin kannatuksella. Oppositio-SDP:kin oli vuonna 2009 noin 20 prosentin lukemissa lähellä isoja hallituspuolueita kokoomusta ja keskustaa.

Vihreiden nousu kesällä gallup-kannatuksessa demarien ohi saattoi olla viimeinen ruukku joka mursi kamelin selän: SDP:n on pakko tehdä jotain ja pian, jos puolue aikoo selviytyä seuraavista eduskuntavaaleista ilman suurta katastrofia.

Tilapäinen gallup-notkahdus ei maailmaa vielä kaataisi. Demareissa on kuitenkin alkanut kasvaa pelko pysyvästä äänestäjien menetyksestä vihreille ja putoamisesta keskisuurten puolueiden sarjaan.

Monista viime viikkoina käytetyistä demaripuheenvuoroista näkyy, että mitta alkaa olla täynnä.

Viimeksi puheenjohtaja Antti Rinne jäi yksin puolustamaan avaustaan ”synnytystalkoista” valtavassa some-myllytyksessä. Kohu tuli ja meni, mutta kertoi jälleen jotain puolueen sisäisestä tilasta.

Entinen SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner arvioi hiljattain kirjoituksessaan Facebookissa, että porukka SDP:ssä kestää kyllä matalat kannatusluvutkin, mutta ei enää yleisen naurun kohteeksi joutumista.

Jungner arvioi, että Rinne luopuu puheenjohtajuudesta itse, ja puolueen vie eduskuntavaaleihin joko Timo Harakka, Antti Lindtman tai Sanna Marin.

Rinne valittiin vasta viime talvena kolmivuotiselle jatkokaudelle, joka jatkuu eduskuntavaalien yli. Puheenjohtajan vaihdos edellyttäisi siten ylimääräisen puoluekokouksen järjestämistä.

Ylimääräisen puoluekokouksen koolle kutsuminen edellyttäisi SDP:ssä puoluehallituksen päätöstä tai sitä, että kaksi kolmasosaa puoluevaltuutetuista tai vähintään viisi piirijärjestöä tai kolmannes piirijärjestöistä sellaista vaatii.

Tällaista kapinaa on sentään turha odottaa. Jälki moisen yrityksestäkin olisi niin rumaa, ettei puolueen rivien kokoamisesta eduskuntavaaleihin tulisi mitään.

Aivan toinen juttu on, jos Rinne päättää luopua puheenjohtajuudesta itse. Sellaista ilmoitusta taitaa demareissa päivä päivältä yhä useampi odottaa.