Analyysi: Perustuslaki ei kaipaa linjasaneerausta, mutta kiistely tulkinnasta pysyy lämpimänä
Talvella 20 vuotta sitten postilaatikoihin putkahti terveisiä valtiovallalta. Pieneen siniseen kirjaan oli koottu maan uusi yhtenäinen perustuslaki.
Uudistus tuli voimaan 1. maaliskuuta 2000, samana päivänä kun presidentti Tarja Halonen vannoi virkavalansa.
Halosen presidenttikaudesta tuli uudistukselle myös eräänlainen sisäänajojakso. Sitä, miten uusi presidentti ja instituutio mahtuisivat entistä ahtaampiin raameihinsa, vahdittiin tarkkaan.
Täysin kitkatta ei selvittykään, kun Halonen jatkoi osallistumista EU:n huippukokouksiin edeltäjänsä Martti Ahtisaaren tavoin.
Niin sanottu lautaskiista ratkesi vasta, kun pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) tulkitsi EU:n Lissabonin sopimuksen muuttavan tilanteen ja Eurooppa-neuvoston kokousten kuuluvan vain pääministerille, koska päätöksiltä edellytetään parlamentaarista pohjaa.
Halonen antoi asiassa periksi ja lopetti Brysselin-matkailunsa. Perustuslakiin tehtiin myöhemmin linjausta vastaava muutos ja presidentin valtaoikeuksia kavennettiin hieman muutenkin.
Presidentin häätäminen EU-pöydistä ei ole silti täysin ongelmatonta. Unioni tekee myös yhteistä ulkopolitiikkaa, ja päättää esimerkiksi Venäjään kohdistuvista pakotteista.
Ongelmaan on pyritty vastaamaan hyvällä yhteistyöllä ja tiedon kululla instituutioiden välillä. Jos EU:n rooli turvallisuusyhteisönä kuitenkin tuntuvasti kasvaa, voi presidentinkin asema EU-pöydissä nousta uudelleen keskusteluun.
Toistaiseksi painetta tähän ei kuitenkaan näytä juuri olevan.
Viime vuosina kiistelty on lähinnä perustuslain tulkinnasta merkittävissä yhteiskunnallisissa uudistuksissa.
Kun perustuslakivaliokunta on useaan kertaan torjunut yrityksiä sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamiseksi, syytöksiä on sinkoillut niin liian ahtaasta tulkinnasta, asiantuntijavaltaan alistumisesta kuin politisoitumisestakin.
Takavuosina perustuslakia puolusti tiukasti erityisesti konservatiivinen laitaoikeisto, jonka nokkamies Georg C. Ehrnrooth kertoi jopa kaartaneensa eduskunnassa niin oikealle, että näki Taisto Sinisalon selän.
Viime aikoina perustuslakia ja sen tulkintaa on haastettu kuitenkin juuri oikealta laidalta, osin ideologisilta tuoksahtavin perustein.
Esimerkiksi entinen kokoomuslainen perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi on halunnut kumota perustuslain 124 §:n, joka rajoittaa julkisten tehtävien siirtoa muille kuin viranomaisille.
Talousvaikuttaja Björn Wahlroos puolestaan laati pari vuotta sitten pamfletin, jossa hän arvosteli muun muassa poliittisten arvokysymysten pohtimista perustuslakijuridiikkana.
Perustuslakivaliokunnan hygieniaa on yritetty sinänsä varjella huolella.
Polemiikkia on syntynyt lähinnä, kun valiokunnan käyttämät valtiosääntötuntijat bloggaavat ja somettavat kantojaan asioihin aktiivisesti, jolloin politiikan ja juridiikan herkkä suhde voi vaarantua.
Asiantuntijoillakin on tietenkin sananvapautensa. Kuten perustuslakivaliokunnan entinen keskustalainen varapuheenjohtaja Tapani Tölli on kuitenkin todennut, juridiikan viitta päällä ei pidä tuoda poliittista tulkintaa perustuslakiin – eikä poliittisille ratkaisuille keksiä oikeustieteellisiä perusteita.
Perustuslain uudistustarpeita viime keväänä selvittänyt valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Mikael Hidén ei sellaisia raportissaan löytänyt.
Hidén ei nähnyt mitään syytä myöskään korvata hyvin toimivaa perustuslakivaliokuntaa yksittäistapauksia jälkikäteen ratkovalla perustuslakituomioistuimella.
Hidénin mukaan erilaisia perustuslain muuttamista vaativia uudistuksia voi silti olla edessä.
Sellaisia voisivat hänen mukaansa olla esimerkiksi maakuntien verotusoikeus, kansalaisaloitteen eduskuntakäsittelyn jatkamisen mahdollistaminen eduskuntavaalien yli tai eduskunnan varapuhemiesten lukumäärän nostaminen.
Vuoden 1919 hallitusmuotoon ja vuoden 1928 valtiopäiväjärjestykseen yhä vahvasti nojaavalla perustuslailla tullaan kuitenkin luultavasti toimeen vielä pitkään – jos suomalainen yhteiskuntamalli ja demokratia pysyvät terveinä ja pitävät pintansa muuten.