Aasit avuksi susien torjuntaan – Ylen haastattelema lammastilallinen uskoo, että suurpedolle tulee nopea lähtö
Lammastilaa Lohjalla pitävä Mathias Laitinen käyttää susien torjuntaan kahta aasiaan, Sirpaa ja Pistaasia, kertoo Yle.
Aasit ovat luonnostaan vihamielisiä koiraeläimiä kohtaan.
– Ne eivät siedä edes meidän omia koiria, joten uskon, että myös sudet saisivat niiltä molemmilta nopeat lähdöt, Laitinen sanoo.
Yle kertoo, että aaseja käytetään lampaiden ”henkivartijoina” susia vastaan esimerkiksi Ranskassa, sillä aaseilla on hyvä kuulo, laaja näkökenttä ja ne puolustautuvat tarvittaessa kavioin, hampain ja myös huutaen.
Ekologi ja evoluutiobiologi Paavo Hellstedt kertoo Ylelle, että aasi on hyvin toisenlainen eläin kuin hevonen.
– Hevonen on pakoeläin, sillä ei ole villinä laajoilla aroilla muuta vaihtoehtoa kuin paeta. Aasi taas on vuoristosta peräisin, missä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin puolustautua petoja vastaan, Hellsted selventää.
Suomen Aasiyhdistys kertoo Ylelle, että Suomessa aasien käyttö lauman vartijana on kuitenkin vielä melko harvinaista.