Aalto-yliopiston professoria Vesa Puttosta syytetään markkinoiden manipuloinnista
Aalto-yliopiston rahoituksen professoria Vesa Puttosta syytetään markkinoiden manipuloinnista. Puttonen on Suomen tunnetuimpia sijoittamisen ja rahoitusmarkkinoiden asiantuntijoita.
Syyte on tullut vireille Helsingin käräjäoikeudessa lokakuun loppupuolella. Epäilty rikos on tapahtunut 28.1.2021–10.8.2022 välisenä aikana.
Puttonen kertoo viestipalvelu X:ssä kiistävänsä syyllistyneensä rikokseen. Hän sanoo, että katsoo toimineensa täysin asianmukaisesti ja laillisesti.
– Rikosepäily koskee tilannetta (epäiltyä näennäiskaupankäyntiä), jota koskeva sääntely ja Finanssivalvonnan antama täsmentävä ohjeistus on hyvin tulkinnanvaraista ja myös jossain määrin epäselvää.
Finanssivalvonnan mukaan näennäiskaupalla tarkoitetaan esimerkiksi tilannetta, jossa kaupankävijä käy kauppaa itsensä kanssa kauppapaikalla, kuten Helsingin pörssissä.
Puttosen mukaan hän ei ole pyrkinyt hankkimaan tai käytännössä saanut taloudellista tai muuta hyötyä. Hän kirjoittaa, että kenellekään ei ole myöskään aiheutunut taloudellista vahinkoa.
– Olen toiminnallani nimenomaisesti pyrkinyt siihen, että kaupankäynnilläni ei vaikuteta osakekursseihin ja tehdyt kaupat näkyvät avoimesti markkinalla.
STT:n tavoittama aluesyyttäjä Hanna-Riikka Pulkkinen ei halunnut kommentoida syytettä tarkemmin.
Rikoslain mukaan markkinoiden manipuloinnista voi saada sakkoa tai tai enintään kaksi vuotta vankeutta.