50 vuotta sitten: "Joulupommitukset" johtivat aselepoon yhdessä lähihistorian kiistellyimmistä, seuratuimmista ja julmimmista sodista
Joulukuun 30. päivä vuonna 1972 USA:n ilmavoimien Boeing B-52 Stratofortress -pommikoneiden miehistöt saivat Vietnamissa tiedon, että öiset taistelu- ja pommituslennot voitaisiin lopettaa. Pohjois-Vietnam oli kaksi päivää aiemmin suostunut presidentti Richard Nixonin vaatimukseen rauhanneuvotteluiden aloittamisesta 2. tammikuuta 1973.
Operaatio Linebacker II:n aikana (18.-29. joulukuuta 1972) Pohjois-Vietnamiin pudotettiin B-52-koneista yhteensä lähes 15 300 tonnia pommeja. Molempien Linebacker-operaatioiden tavoitteet olivat samat: estää Pohjois-Vietnamin sotilaallinen voitto ja pakottaa maa neuvottelemaan Yhdysvalloille hyväksyttävissä olevin ehdoin.
Vuosia kestäneen verisen sissi- ja viidakkosodan aikana Nixonin hallinnolle ja USA:n sotavoimille oli käynyt selväksi, että ilman Pohjois-Vietnamin täydennys- ja tarvikekuljetusten tuhoamista ja maan ulkomaisten huoltoyhteyksien eristämistä taistelut eivät loppuisi.
Tästä kärsivät myös Vietnamin naapurimaat, etenkin Laos, johon Yhdysvallat syyti vuosina 1964-1973 yli kaksi miljoonaa tonnia räjähteitä. Niitä löytyy maasta edelleen: yli 20 000 ihmistä on kuollut tai loukkaantunut Laosissa sen jälkeen, kun pommitukset loppuivat lähes 50 vuotta sitten.
Yhdysvallat korosti, että Linebacker II:ssa pommeja pudotettaisiin Pohjois-Vietnamin strategisesti tärkeisiin kohteisiin. Näitä olivat esimerkiksi maantiet, rautatiet, sillat, varastot, parakit ja voimalaitokset. Sotilasjohdolle annettiin kuitenkin paljon vapaammat kädet valita iskujen kohteet kuin aiemmassa, satsauksiin nähden tuloksettomaksi nähdyssä Rolling Thunderissa.
Tarkemman tähtäimen mahdollistavat esimerkiksi laserohjatut ja elektro-optisesti ohjatut pommit. Suuri osa iskuista tehtiin öisin nimenomaan B52-pommikoneilla. Laajimmassa niistä 120 B-52-konetta iski kymmeneen eri kohteeseen Pohjois-Vietnamissa vain 15 minuutin aikana.
Pommitukset oli suunnattu myös viestiksi Etelä-Vietnamin johdolle ja etenkin presidentti Nguyen Van Thiệulle, joka epäili suunnitellun tulitauon pitämistä ja vastusti rauhanehtoja. Pariisissa käydyt aiemmat neuvottelut katkesivat, kun Thiệu hylkäsi rauhansopimuksen 13. joulukuuta eikä Pohjois-Vietnam suostunut muuttamaan kerran jo alustavasti sovittuja ehtoja.
Nixonin virallinen syy pommitusaaltoon oli siis pohjoisen pakottaminen neuvotteluihin. Nauhoitetuista keskusteluista presidentin ja muun muassa ulkoministeri Henry Kissingerin välillä kuitenkin tiedetään, että todellinen syy oli osoittaa etelälle Yhdysvaltojen olevan yhä sitoutunut sotaan ja kykenevä saamaan aikaan rauhansopimuksen.
Sitoutuminen USA:ssa oli tosin kaikkea muuta kuin yksimielistä ja laajaa. Yhä useammat amerikkalaiset kysyivät, miksi isiä, veljiä, miehiä ja ystäviä tuotiin arkuissa kotiin toiselta puolelta maailmaa sekavasta sodasta, jonka koko oikeutusta oltiin alettu taisteluiden pitkittyessä ja tappioiden kasaantuessa epäillä.
Ajankohtaan nähden kattavassa ja harvinaisen suorasukaisessa mediaseurannassa raportoitiin tuhosta, kärsimyksestä, sotarikoksista ja kidutuksesta molemmin puolin. Myöhemmin Vietnamin sotaa on käsitelty elokuvissa, kirjallisuudessa, musiikissa ja dokumenteissa laajuudessa, johon yltää ehkä vain toisen maailmansodan Natsi-Saksa.
Verrattuna koko sodan sotilas- ja siviiliuhreihin Linebacker II:n tuhot jäivät strategisten kohteiden ulkopuolella melko pieniksi. Pohjois-Vietnamin mukaan Hanoissa sai kuitenkin pommituksissa surmansa 1 312 henkilöä ja Hải Phòngissa noin 300.
Suurempi merkitys oli sillä, että Pohjois-Vietnamin ilmapuolustus oli iskuissa pitkälti tuhottu. Psykologinen vaikutus maan johtoon oli huomattava: kivikauteen pommitetussa maassa on vaikea ellei mahdoton elää.
Yhdysvalloissa sotilaslähteet ja muut operaation kannattajat korostivat, että se pakotti pohjoisen takaisin neuvotteluihin, johti 23. tammikuuta 1973 alkaneeseen tulitaukoon ja neljä päivää myöhemmin Pariisissa solmittuun rauhansopimukseen sekä aselepoon. Kannattajat arvioivat, että sota olisi saatu loppumaan aiemmin, mikäli myös laajamittaiset strategiset pommitukset olisi toteutettu aiemmin.
Sodanvastaiset piirit taas vertasivat tilannetta Dresdenin tuhoamiseen toisessa maailmasodassa, ja valtaosin kriittisesti suhtautunut lehdistö kutsui iskuja ”Joulupommituksiksi”. Mielenosoitukset iskuja, sotaa ja Nixonin hallintoa vastaan jatkuivat useissa kaupungeissa.
Yhdysvaltojen kannalta Vietnamin sotatoimet loppuivat Pariisin aselepoon, mutta etelä ja pohjoinen taistelivat keskenään verisesti Saigonin antautumiseen 2. heinäkuuta 1975 asti.
Etelä-Vietnamin häviön varmistuessa 81 USA:n armeijan helikopteria kuljetti pois tuhat yhdysvaltalaista ja 6 000 etelävietnamilaista 19 tunnissa, viimeiset lähetystörakennuksen katolta. Jokaista evakuoitua etelävietnamilaista kohden oli kymmeniä, jotka yrittivät mukaan helikoptereihin.
Vuotta myöhemmin Etelä- ja Pohjois-Vietnam yhdistettiin Vietnamin sosialistiseksi tasavallaksi, mikä johti suuren joukon etelävietnamilaisia pakoon maasta. Näistä ”venepakolaisista” pieni osa päätyi myös Suomeen, monet pysyvästi.
Vietnamin monivaiheisen sodan inhimillinen hinta oli kova. Vuosina 1955-1976 kuoli 230 000 etelävietnamilaista, 58 000 yhdysvaltalaista, 4 000 eteläkorealaista ja 500 australialaista sotilasta. Pohjois-Vietnamin sotilaita kuoli 1,1 miljoonaa.
Siviilejä menehtyi kaksi miljoonaa, joista selvä enemmistö maan eteläosissa. Päälle tulivat pommitusten, miinojen, ympäristömyrkkyjen ja mielenterveysongelmien pysyvästi vammauttamat.
Yhdysvalloissakin sotilaiden PTS-syndrooma (post traumatic stress) on vaikuttanut suoraan ja välillisesti miljoonien elämään, myös ylisukupolvisesti. Myöhemmin on arvioitu, että noin 830 000 Vietnamin sodan veteraania kärsi psyykkisistä vaurioista.
Vietnamin sodalla oli laajoja poliittisia, yhteiskunnallisia ja kulttuurisia vaikutuksia. Sen vastaiset protestit levisivät Eurooppaan, ja tappiollinen sota sai aikaan suuria muutoksia Yhdysvaltojen turvallisuuspolitiikassa, muun muassa yleisen asevelvollisuuden lakkauttamisen.
Lähteitä: Adrian R. Lewis: The American culture of war: The history of U.S. military force from World War II to Operation Iraqi Freedom (Routledge, 2007), Spencer C. Tucker: The Encyclopedia of the Vietnam War (ABC-CLIO, 2011), www.mtvuutiset.fi.