Uusjaon paikka? 

Toimittajalta

Suomen kansan on kuvattu olevan katajaista. Sanonta katajaisuudesta on ollut hyvin ymmärrettävä silloin, kun suurin osa kansasta on arkensa kautta ymmärtänyt jokaisen luontovertauksen. 

Suomi on ollut myös paju. Kun vähän joustaa maailmanpolitiikan tuulissa, ei ole riskiä katkeamisesta. 

Ymmärtävätkö kaikki enää luontovertauksia? Kuten katajan ja pajun eroa? Vertauskuvallisesti saati konkreettisesti. 

Huoli luonnosta vieraantumisesta nousee tasaisin väliajoin esiin. Kyykäärmeen rauhoittaminen on ollut keskustelu, jossa vieraantuminen on nostettu viimeksi keskusteluun. Molemmilta kannoilta. 

Kannoilta, puu-sana sekin. 

Olemmeko aidosti menettäneet tasapainoisen, suoran suhteemme luontoon? Mitä se tekee ihmisen ajattelulle? 

Politiikassa nähdään, kuinka yhteiskunta on menettänyt tasapainoaan ääri-ilmiöiden myötä. Yhteiskunnan vahvat juuret eivät näy, kun uudet, tuuhentuneet, lehtevät oksat heiluvat tuulessa. 

Lehdet kuitenkin tippuvat syksyn viimassa. Juuret pitävät kylmän talvenkin ajan. 

Moderni yhteiskunta vie ihmisen saavutuksia huippuunsa, mutta myös kauemmas perusasioista. 

Ennen piti osata vähän kaikkea, jotta talo pysyi pystyssä ja pöytä leivässä. Nykymaailmassa kukin erikoistuu omaan osaamiseensa, mikä on sinällään toki hyvä asia.

Yksi tekee yhtä asiaa muiden hyväksi, samalla kun muut tekevät asioita tämän yhden erikoistujan hyväksi. Kake osaa korjata auton, Pena asentaa lämpöpumpun ja Lissu pitää lähikauppaa, josta Kake ja Pena ostavat maitoa ja leipää. 

Maito ja leipä ovat perusasioita, mutta jostain nekin tulevat. 

Mistä olen kotoisin? Missä ovat juureni? 

Tasapainon nimiin vannova talonpoikaisjuurinen keskusta etsii itseään ja identiteettiään samalla, kun identiteetti on kateissa muutenkin yhä useammalta. 

Mistä olen kotoisin? Missä ovat juureni? 

Maatalousyhteiskunnassa tällaista ei tarvinnut kysyä. Pitkään tämän jälkeenkin monella suvulla oli maatila-mummula, joka oli aina olemassa, ja jossa pääsi käymään ainakin jouluna ja kesällä. Mummula muistutti vuosikymmenten ja jopa vuosisatojen historiasta. 

Entä tulevaisuus? 

Maatalous keskittyy. Pienen tilan pito ei kannata. Mummulat on myyty. Tämä tarkoittaa, että yhä harvemmalla on suoraa kosketusta maahan. 

Selittääkö tämä sen, kuinka moni kokee olevansa osaton yhteiskunnasta? Pahoinvoinnin ja häiriökäytöksen? 

Aikanaan keskustan edeltäjä maalaisliitto halusi varmistaa, että mahdollisimman monella on jokin oma osuus isänmaasta. Konkreettinen tilkku, kouriintuntuva vastuu viljelystä ja varjelusta.  

Torpparivapautus ja Lex Kallio ovat yli sata vuotta vanhoja asioita ja karjalaisevakoiden asutustoimintakin yli 70 vuoden takaa. Tarvittaisiinko tänä päivänä jotain samanlaista? Pistettäisiin maa uusjakoon ja pienille tiloille ja yrittäjille kunnianpalautus vastavoimana omistuksen keskittymiselle. 

Luonnonsuojeluunkin tulisi konkretiaa, kun ei tarvitsisi säädellä vain muiden toimintaa. Olisi vastuu omasta tilkusta. Sen katajista ja pajuista.