Täysin terassein

Kesäkuun alussa koitti koronakriisin hoitamisessa merkittävä käänne.

Ravintolat avasivat taas ovensa tietyin rajoituksin, mutta ulkoterassien ystävät saivat vielä isomman vapauden ilosanoman synkän koronakaamoksen jälkeen.

Janoisia kansalaisia saa ottaa terassin suojiin niin paljon kuin sinne suinkin järkevästi mahtuu.

Jotenkin tuntuu, että asiakkaista ei lämpiminä kesäpäivinä tule olemaan puutetta. Tietynlaista patoutunutta ulkorentoilun kaipuuta voi olla ilmassa.

Samalla kertaa höllennettiin myös ulkotiloissa järjestettävien yleisötapahtumien rajoituksia. Erityisjärjestelyin on mahdollista ottaa urheilukatsomoon tai yksittäiseen kilpailuun enintään 500 henkilöä.

Raja on asetettu tarkentamatta sitä, minkälaisesta areenasta on kysymys. Isot stadionit ja kylien kentät ovat samassa asemassa. Mutta tiukka raja on siis edelleen olemassa. Toisin kuin niillä kauan kaivatuilla terasseilla.

Mutta menikö kesäkuun alun linjaus oikein ja ennen kaikkea johdonmukaisesti? 

Asiasta on parranpärinää riittänyt varsinkin urheiluväen keskuudessa. Miksi ahtailla anniskelualueilla saa olla porukkaa ”rajattomasti”, kun tuhansia ihmisiä vetäville stadioneille voidaan päästää vain 500 nopeinta tai onnekkainta?

Urheiluväen huoli on sinänsä ymmärrettävä ja jopa aiheellinen. Varsinkin suosituimpien yleisölajien eli jalkapallon ja pesäpallon pääsarjaseurat ovat olleet näreissään. 

Tuore rajaus tietää sitä, että moni seura ei pysty tarjoamaan katsomopaikkaa edes kausikorttinsa jo lunastaneille uskollisimmille kannattajilleen.

Tilanne on äärimmäisen haastava myös urheiluseurojen kassavarannolle ja sen kestävyydelle. Kulut juoksevat sarjakauden aikana lähes entiseen malliin, mutta kivijalaksi kaavaillut katsoja- ja myyntituotot uhkaavat jäädä murto-osaan normitilanteeseen verrattuna.

Paine on kova myös päättäjien suuntaan. 

Urheiluministeri Hanna Kosonen on saanut selitellä parhain päin sitä, miksi juomatarjoilu ulkotiloissa on jotenkin tärkeämpää ja hyväksyttävämpää kuin urheiluelämysten tarjoaminen huomattavasti avarammissa puitteissa. 

Mikäli asiaan ei löydy sarjakausien alkuun mennessä muuta ratkaisua, on esitetty jopa urheilukatsomoiden muuttamista jättimäisiksi terasseiksi. Vastaavaa liikkua ovat monet ravintolat muuten jo toteuttamassa omilla reviireillään.

Jos ravintoloiden avaamista perustellaan lähinnä työpaikkojen turvaamisella, niin urheilu- tai kulttuuriväki voisi puolustaa omia etujaan täysin samoilla argumenteilla.

Edustusjoukkueiden ottelut ovat kaiken lisäksi tärkeitä varainhankintatilaisuuksia myös seurojen juniorityön kannalta. Jos junnuille aletaan myydä eioota ja evätään sisäänpääsy jo katsomon porteilla, miten käy harrastamisen motivaation?

Koronakriisi iski yhteiskuntaan nopeasti ja odottamatta. Mihinkään ongelmiin ei ole ollut tarjolla helppoja ratkaisuja. 

Kesäisten pallopelien ja urheilukisojen kohtalo ei ole varmasti edelleenkään niitä ykkösprioriteetteja normielämään palaamisen kannalta. Mutta erittäin tärkeä toki sekin.