Syrjityin vähemmistö

Joitakin viikkoja sitten Suomessa syttyi jälleen someraivo.

Syy oli tällä kertaa Ylessä, joka oli päättänyt siirtää Herra Heinämäki -lastenohjelman Pikku Kakkosen puolelta Elävään arkistoon. 

Elävästä arkistosta löytyy menneiden vuosikymmenten ohjelmia. Sellaisiakin, jotka eivät välttämättä enää vastaa esimerkiksi nykypäivän tasa-arvonäkemyksiä.

Raivon kohde ei ollut kuitenkaan Yle, vaan syy oli saamelaisissa. 

Päätös ohjelman siirtämiseen sai nimittäin alkunsa saamelaisnuorten puheenjohtaja Petra Laitin antamasta palautteesta. 

Laiti toivoi, että Yle lakkaisi jakamasta Amerikan alkuperäiskansoja karnevalisoivaa kuvastoa, jota ohjelmassa edusti intiaanipäällikkö Punanatan hahmo. 

Kulttuurisen omimisen käsitteestä sekä ohjelman sopivuudesta tai sopimattomuudesta nykyaikaan voi olla montaa mieltä. 

Samoin siitä, mikä olisi ollut oikea tapa käsitellä asiaa. 

Mielenkiintoista tapauksessa oli etenkin Twitterissä esiin tullut valkoisten miesten ärtymys asiasta. Ohjelmaa kritisoineita syytettiin mielensäpahoittamisesta, ja Laiti sai jopa kehotuksia tappaa itsensä. 

Vastaava kaava on toistunut muissakin yhteiskunnallisissa keskusteluissa. 

Seksuaalisesta häirinnästä tai seksistisistä vitseistä huomauttavat naiset leimataan helposti huumorintajuttomiksi mielensäpahoittajiksi, joille voi lähetttää esimerkiksi raiskausuhkauksia. 

Mistä reaktio kertoo? Joku siinä, että muut ihmiset kertovat näkemyksiään herättää syvää ärtymystä. 

Jos joku yhteiskunnallinen ongelma vaikuttaa naurettavalta, kannattaa aloittaa pohtimalla omaa asemaansa. 

Onko minulla itselläni kokemusta tähän vähemmistöön kuulumisesta? Tiedänkö millaista on olla nainen, saamelainen tai muslimi? 

Jos minulla ei ole kokemusta aiheesta, miksi koen tarvetta mitätöidä sellaisten ihmisten kokemuksia, jotka elävät asian kanssa päivittäin? 

”Nykyään syrjityin ihmisryhmä tuntuu olevan valkoinen keski-ikäinen lihaa syövä heteromies.” 

Tällaisia lausahduksia olen kuullut viime aikoina usein. 

En kiellä, etteikö valkoinen keski-ikäinen lihaa syövä heteromies olisi voinut kohdata elämänsä aikana syrjintää. 

Hän on esimerkiksi saattanut kasvaa köyhässä perheessä, hänellä saattaa olla lukihäiriö tai hän  voi olla vaikkapa liikuntarajoitteinen. 

Kategorioiden takana on aina yksilöitä, joilla on erilaisia kokemuksia maailmasta.

Kukaan ihminen ei ole elämässään yksiselitteisen etuoikeutettu. Rikkaankin perheessä lapsia saattaa joutua koulukiusatuksi. 

Se, että olemme kohdanneet elämässämme vaikeuksia, ei kuitenkaan tarkoita, ettemme voisi samaan aikaan olla toisissa asioissa etuoikeutettuja. 

Omien etuoikeuksien tunnistaminen on yllättävän vaikeaa. 

Esimerkiksi kokemukset yhteiskunnan tasa-arvoisuudesta pitää nimittäin vaihtelevat sen mukaan, millaisista taustoista ihmiset tulevat. 

Jokainen on oman onnensa seppä -ajattelu on tutkitusti tavallisempaa sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka tulevat varakkaasta taustasta. 

Niinpä seuraavan kerran, kun tekee mieli mitätöidä toisen kokemus, kannattaakin katse kääntää peiliin. 

Voisiko olla, että tästä aiheesta puhuttaessa paikkani olisikin aluksi vain kuunnella ja antaa tilaa toisten näkemyksille?

Minun ei edelleenkään tarvitse olla ongelmasta samaa mieltä, mutta voin edes yrittää ymmärtää.