Itämerestä rauhanmeri
Suomen ulko- ja puolustuspoliittista keskustelua hallitsevat perinteisesti Venäjä ja Nato. Kun turvallisuuspoliittinen ympäristö tiukentuu, esille nousevat myös Euroopan unioni ja oman puolustuksen vahvistaminen.
Puolustusvoimien vahvistaminen on vaikea yhtälö, kun samaan aikaan leikataan kansalaisten tukia kaikilla tasoilla.
Yksimielisyys vahvasta omasta puolustuksesta lujittuu epävakaina aikoina. Uskottava puolustus on maalle kansallinen ja kansainvälinen kysymys. Ellei valtion budjetti jousta, puolustushankintoihin löytyy tarvittava erillisrahoitus.
Karttaakin on hyvä katsoa. Se kertoo, että elämme Venäjän ja Ruotsin välissä. Jostakin suunnasta katsoen Ruotsi on Suomen selän takana ja siksi säästynyt sotien tuhoilta.
Itsenäisyyspäivänä meitä muistutettiin, että ruotsalaisia oli vapaaehtoisina puolustamassa Suomea sodissa, vaikka Ruotsin valtio varoi tarkoin antamasta Suomelle tukea.
Itämeri erottaa Ruotsin Natoon kuuluvista Baltian maista. Niiden takana levittäytyy Venäjä.
Nato vahvistaa läsnäoloaan Venäjän liepeillä. Venäjä kokee toimien uhkaavan turvallisuuttaan.
Asevelvollisuudesta luopuneet ruotsalaiset hätäilevät turvallisuutensa puolesta. Kysymys kuuluukin, riittääkö Ruotsille tiivis puolustusyhteistyö Suomen kanssa, vai hakeeko maa turvaa Natosta.
Tuntuu, että Venäjän uhka koetaan Ruotsissa voimakkaammin kuin Suomessa. Selitys voi olla myös se, että Ruotsissa on totuttu puhumaan Venäjästä suoremmin kuin Suomessa.
Suomelle Venäjä on naapuri, jonka kanssa on elettävä.
Ruotsin puolustuksessa puhutaan rinnakkain Natosta ja yhteistyöstä Suomen kanssa. Etenkin porvarillisten ryhmien käsitys on, että vain Nato antaa täyden turvan.
Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist totesi äsken, että puolustusyhteistyössä pitää arvioida lisäaskeleen ottamista.
Suomessa kokoomuksen Ilkka Kanerva on halukas syventämään puolustusyhteistyön puolustusliitoksi asti.
Myös Suomenmaan mielipiteisiin kirjoittava keskustan kunniajäsen Raimo Kareinen on esittänyt puolustusliittoa korvaamaan kalliita hävittäjähankintoja ja turvaamaan Itämeren turvallisuutta.
Kareinen puhuu ”toimialarationalisoinnista”.
”Liitossa Ruotsin kanssa ilmavalvonta koko alueelle hoituisi Ruotsin vahvalla ilmavoimalla jo siitäkin lähtökohdasta ajateltuna, että heillä on oma valmistus. Merivoimien toimialue, Pohjanlahti ja saaristo huomioiden, antaa maailman parhaat puolustus- ja valvontamahdollisuudet.
Sotilaallisesti liittoutumaton alue rauhoittaisi sekä Natoa että Venäjää. Aluetta ei voisi käyttää toisen hyökkäystarkoituksiin. Siitä pitäisivät huolen korkea tekniikka ja yksi maailman parhaista maajoukoista. Suomen armeijan ja kansan puolustustahto on koeteltu ja hyväksi havaittu. Itämerestä tulisi rauhanmeri”, Kareinen kirjoittaa.
Kareisen ajatusmalli kulkee samoin kuin eräiden tutkijoiden: Ruotsin ja Suomen erilaiset armeijat täydentäisivät toisiaan hyvin. Ruotsin korkea valmius ja Suomen kestävyys yhdistyisivät.
Ruotsissa puolustusliittoon suhtaudutaan varautuneemmin. Maassa kuin maassa onkin hyvä puntaroida, onko halua lähteä puolustamaan naapuria, jos sitä uhataan.
Niin tai näin. Se on ainakin selvä, että Suomen ja Ruotsin tiivis puolustusyhteistyö on hyvä vastapaino Natolle ja sopiva ensipelote pahoja aikoville.