EU kasvaa sotilasliitoksi

Suomi voi liittoutua sotilaallisesti, jos tilanne ratkaisevasti muuttuu.

Näin keskusta linjasi turvallisuuspolitiikasta puoluekokouksessaan viime vuonna. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kuitenkin totesi, että edes näköpiirissä ei ole sellaista uhkaa, joka pakottaisi hakemaan sotilasliiton jäsenyyttä.

Jäsenyyttä ei tietenkään tarvitse hakea, jos jostain sellaisesta järjestöstä, jossa Suomi on jo jäsenenä, tehdään sotilaallinen.

Kehitys on itse asiassa käynnissä.

Sopivana uhkana toimivat ilmeisesti Pariisin tapahtumat, vaikka terrorismissa Euroopan maaperällä ei ole mitään uutta.

Uutta oli se, että Ranska kaivoi esille Lissabonin sopimuksen avunantovelvoitteen, joka vaatii antamaan tukea aseellisen hyökkäyksen kohteelle ”kaikin mahdollisin keinoin”.

Siihen liittyy kuitenkin lupaus: ”Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen.”

Suomen erityisluonne on ollut sotilaallinen liittoutumattomuus. ”Olemme mieluummin lääkäri kuin tuomari”, kuten keskustalaiset luonnehtivat.

Valitettavasti on niin, ettei sellaista solidaarisuuspykälää olekaan, jota Suomi ei lähtisi toteuttamaan, kun isompi valtio kohottaa sormeaan.

Se on pienen ja koulukiusaamiskompleksista kärsivän maan toinen erityispiirre. Jos emme täytä toiveita, meille voidaan suuttua.

Suomen nykyiset lait mahdollistavat aivan riittävän osallistumisen YK:n ja EU:n rauhanturvaoperaatioihin.

Ranskan tapauksessa Suomi voisi toimia samoin. Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva totesikin, että sotilaallista apua Ranskalle ei ole tulossa, sen estää jo lakikin. Avunannon keinot ovat Kanervan mukaan viranomaisapua ja poliisiyhteistyötä.

Kävi kuitenkin direktiiveistä tuttu ilmiö: Suomi menee pidemmälle kuin asetukset edellyttävät. Hallitus valmistelee nyt lakimuutoksia, joilla voisimme antaa sotilaallista tukea rauhan aikana jopa Nato-maalle.

Nato-maana Ranskan tapa vastuuttaa sotilasliiton ulkopuoliset EU-maat on häikäilemätön.

Lissabonin sopimus sanoo: ”Pohjois-Atlantin liitto [Nato] on jäseninään oleville valtioille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin.”

Ranskan olisi siis pitänyt iskujen jälkeen turvautua Naton omiin turvatakuihin. Se oli kenties epämiellyttävää Ranskan sosialistiselle presidentille Francois Hollandelle, joka käy sotaa mieluummin rauhan Nobelin suojasta.

Ja upposihan menettely paremmin Suomeenkin.