Mistä tilkettä kuntien veropohjaan?
Kuntakentän eriytyminen myös taloudellisesti on saanut viime aikoina osakseen runsaasti huomiota muun muassa valtiovarainministeriön laatimassa tilannekuvassa.
Sen alle melkeinpä peittyy se vielä vakavampi tosiasia, että lähes kaikilla kunnilla on erittäin suuria vaikeuksia saada tulorahoitus riittämään käyttötalouden sekä investointien kasvaviin menoihin.
Yhtään vähättelemättä menokehitykseen tai valtionosuusrahoituksen vähenemiseen liittyvien tekijöiden merkitystä, ongelmien eräs keskeinen syy on verotulopohjan mureneminen kunnallisverosta tehtävien, nopeasti kasvaneiden vähennysten kautta.
Valtionosuuksien kautta tehdyt kompensaatiot eivät valitettavasti kata niitä lähimainkaan; aukko on miljardiluokkaa.
Toisaalta näitä etenkin pieni- ja keskituloisille suunnattuja huojennuksia ei voi reaalimaailmassa peruakaan kielteisten tulonjako- ja työllisyysvaikutusten vuoksi.
Siksi nyt tulisikin ennakkoluulottomasti etsiä keinoja, joilla kuntien verotulorahoitusta voitaisiin muuta kautta vahvistaa ja samalla lisätä kuntien itsehallintoa, johon oikeus omiin riittäviin verotuloihin kiinteästi liittyy.
Tässä keskeisin uusi elementti voisi olla pääomaverotulojen ohjaaminen osittain kunnille. Ne tuovat valtion kirstuun tällä hetkellä noin kolme miljardia euroa vuodessa.
Idea ei ole uusi, mutta se on nyt monestakin syystä aiempaa ajankohtaisempi. Käyttäväthän myös pääomaverotuloja maksavat kuntien järjestämiä palveluja ja ylläpitämää infraa.
Rajanveto ansio- ja pääomatuloverojen kesken on liukuva ja osin veronmaksajan valinnasta riippuvainen.
Ansiotulojen muuntaminen pääomatuloiksi on myös yleistynyt varsinkin ylemmissä tuloluokissa.
Yhdenvertaisuutta lisäisi, että kumpikin tulolaji myös toisi euroja kuntatalouteen. Muutoksella ei olisi vaikutusta pääomaverotuksen tasoon veronmaksajien kannalta.
Järjestelmän monimutkaisuudesta johtuen jää helposti huomaamatta, että välillisesti pääomatuloverojen kertyminen heiluttelee jo nyt kuntien verotulojen tilityksiä. Tämä osaltaan vaikeuttaa verokertymien ennakointia.
On selvää, että pääomaverojen osuuden kunnille tulisi olla mukana verotuloihin perustuvassa tasauksessa. Samoin pääomavero-osuudet olisi laskettava useiden vuosien keskimääränä, jotta suhdanneheilahteluja voidaan vähentää.
Samoja haasteita toki on myös kuntien yhteisövero-osuuden (kuntien osuus noin kuuden miljardin tuotosta kolmasosa) kohdalla. Sen korottamista myös on joskus käytetty kuntien tulopohjan nopeavaikutteiseen paikkaamiseen.
Sote-uudistus muokkaa oletettavasti aikanaan merkittävästi kuntien rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmää.
Kun siinä kuntien tuloverotuloja siirrettäneen merkittäväksi valtiolle ja siten maakuntien rahoittamiseen, tämäkin osaltaan puoltaisi sitä, että kuntien verotulopohjaa pitäisi muulla tavoin vahvistaa.
Marinin hallitus lupasi työllisyyslinjauksessaan (4.2.2020) lisätä kuntatalouden ennakoitavuutta ja vahvistaa sitä.
Kehysriihessä on hyvä aika lunastaa näitäkin lupauksia.