Suomi ansaitsee parempaa kuin mitä poliittisella polarisaatiolla on sille antaa
Suomalainen poliittinen kulttuuri on kokenut rajun muodonmuutoksen viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Moni muistaa vielä Matti Vanhasen hallitusten ajan, jolloin poliittista keskustelua kritisoitiin jopa liiallisesta konsensuksesta – sanottiin, ettei puolueita tahtonut erottaa toisistaan keskeltä.
Se oli vakauden aikaa, jolloin asioita hoidettiin pragmaattisesti ja yhteistyöllä yli hallitus-oppositio-rajojen.
Sittemmin tilanne on muuttunut radikaalisti. Timo Soinin aikana perussuomalaiset nousi haastamaan perinteiset puolueet, mutta tuolloin puolueen talouslinja oli vielä selkeän duunarimyönteinen, kenties jopa keskustaa vasemmalla.
Soinin ”työväenpuolue ilman sosialismia” on kuitenkin jäänyt historiaan. Riikka Purran johdolla perussuomalaiset ovat liikkuneet talousoikeistossa jopa kokoomuksen ohi, vaikka vaalien alla juhlapuheet ja lupaukset pienituloisten puolustamisesta olivat aivan toiset.
Tämä kehitys on johtanut nykytilaan, jossa asiapitoinen keskustelu on korvautunut jyrkällä polarisaatiolla. Tästä nähtiin surullinen esimerkki Ylen A-studiossa, jossa elinkeinoministeri Wille Rydman ja vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta eivät kyenneet edes alkeelliseen asialliseen vuoropuheluun.
Kun poliittinen keskustelu taantuu pelkäksi päällehuutamiseksi ja henkilökohtaiseksi hyökkäämiseksi, varsinaiset asiat ja kansalaisten arjen ongelmat jäävät sivuun.
Suomi ansaitsee parempaa kuin mitä tällä hetkellä vallitseva vastakkainasettelu tarjoaa. Huutaminen ääripäistä ei tuo ratkaisuja talouskasvuun, huoltovarmuuteen tai sote-kriisiin.
Juuri tässä ajassa keskustalaista, siltoja rakentavaa politiikkaa tarvitaan enemmän kuin koskaan. Meidän tehtävämme on palauttaa maltti ja asiapitoisuus päätöksentekoon.
Perussuomalaiset tuntuvat rakentavan nyt talouspolitiikkaansa pitkälti maahanmuuton vastustamisen ja järjestökentän alasajon varaan. He lietsovat erikoista ajatusta, että sote-puolen järjestötyö olisi jotenkin poliittisesti värittynyttä, vaikka kyse on ihmisten arjen tukemisesta ja ennaltaehkäisevästä työstä.
Kokoomus taas ajaa totutusti elinkeinoelämän tiukkoja vaatimuksia periaatteella, jossa raha tulee rahan luo, unohtaen usein ne, jotka tarvitsisivat yhteiskunnan tukea eniten.
On myös hämmentävää seurata, kuinka perussuomalaiset keskittyvät edelleen oppositiopolitiikkaan hallitusvastuun suojista. Sen sijaan, että tartuttaisiin vaikeisiin päätöksiin, suunnataan syyttävä sormi kohti keskustaa.
Joka päivä saamme kuulla hyökkäyksiä, joissa syyllistä haetaan menneistä vuosista, vaikka vastuu nykyhetkestä kuuluu yksinomaan hallitukselle.
Meillä kaikilla on varmasti muistissa sosiaalisessa mediassa levinnyt kooste Jenna Simulan puheenvuoroista eduskunnassa. On miltei koomista, kuinka monta kertaa yksi sana voi toistua hallituspuolueen edustajan suusta yhden istunnon aikana: keskusta.
Keskusta tekee työtään oppositiosta käsin tarjoamalla kestäviä vaihtoehtoja. On kuitenkin harhaanjohtavaa, että hallitus yrittää sysätä vastuun tekemisistään muille. Hallitusvallan tarkoitus ei ole jatkaa ikuista vaalikampanjaa, vaan kantaa vastuu koko maasta.
Sättiminen ja polarisaation lietsominen ei luo yhtään työpaikkaa tai lyhennä hoitojonoja. Seuraavat vaalit tulevat olemaan Suomelle ratkaisevat. Kyse on siitä, annammeko maan jakautua kahtia vieläkin syvemmin, vai löydämmekö takaisin tielle, jossa asioita hoidetaan yhdessä sopien.